Etsintäohjeet

ETSI KAVERIKOIRALLA!

Kadonnutta koiraa, koiraan tottunutta kissaa ja perheen kilpikonnaa voidaan jopa tuloksellisesti etsiä yhdellä omista koirista tai  tutulla naapurin koiralla.

Tärkeää on, ettei etsimään lähtevällä koiralla ole ollut katoamishekellä etsittävän kanssa riitaa! Kun kadonnut löytyy, voidaan etsivä kaverikoira päästää esim. pitkässä liinassa lähelle karkuria. Vieraalla koiralla etsiessä on jäätävä etäälle.

Sairas koira, pentu, iäkäs koira, uusi koira
Aina ei etsijäkoiran saaminen järjesty käden käänteessä tai lainkaan. Kuitenkin, jos kateissa on sairas koira, pentu tai iäkäs koira, on tärkeää aloittaa etsintä mahdollisimman pian. Ellei koulutettua etsintäapua järjesty, kannattaa kaverikoiralla edes yrittää.
Pikkupennun etsimisessä oma emä on yleensä paras löytäjä.

Jos karkuteillä on vasta hankittu koira,  pyydetään auttajaksi entinen omistaja / kasvattaja  kadonneen kasvukumppanin tai emän kanssa. (Aiheesta juttulinkissä)

HUOM. Käytä etsijänä vain yhtä koiraa kerrallaan. Jos on valinnanvaraa, valitaan lauman älykkäin koira.
Ota mukaan kadonneen tuoksu, juotavaa, makupaloja ja varahihna (kissalle kantokoppa)
Etsimään lähdetään viimeisestä varmasta havaintopaikasta. Ellei varmaan havaintoa ole, lähdetään karkaamispaikasta. Etsivälle koiralle laitetaan pitkä hihna, ja sen annetaan haistaa kateissa olevalle koiralle kuuluvaa hajulähdettä, joka laitetaan puhtaaseen muovipussiin ja otetaan mukaan.

Etsivän koiran nenä väsyy ja koiran pitää saada usein huilata ja juoda. Mukaan kananttaa ottaa myös katomislappuja, joita jaellaan samalla kun etsitään ja kysellään vastaantulevilta näköhavaintoja.

Etsiminen aloitetaan paikasta, jossa kadonut on viimeksi nähty. Ellei havaintoja ole, lähdetään sietlä missä karkaaminen tapahtui.

Annetaan etsivän koiran johdattaa, ja ollaan itse koko ajan tarkkana ja kuulolla, eikä roikuta puhelimessa !  (Etsivä koira häiriintyy jos kännykkä soi kaiken aikaa tai mukana oleva ihminen soittelee jatkuvasti jollekin. Kännykkä kannattaa kuitenkin pitää värinällä siltä varalta, että jostain tulee havaintosoitto, ja pitää keskustelut hyvin lyhyinä.)

Karkurit kulkevat mielluummin helppokulkuista reittiä kuin umpipusikkoa!

Jos koira jälkeä seuratessaan tunkee jonkun pihalle, koira pysäytetään ja apuna oleva henkilö menee kysymään asukkailta luvan mennä pihalle. Samalla hän kysyy, onko kadonnuttta nähty alueella ja jättää katoamislapun yhteystietoineen. Samantien varmistetaan, ettei talon pihassa ole koiraa, joka saattaisi hyökätä hajujälkeä seuraavan koiran kimppuun.

Risteyskohdissa oltava erityisen tarkkana koska haju on saattanut siirtyä jonkin matkaa väärään suuntaan..
Jos näyttää että etsivä koira on selvästi seuraamassa saamaansa hajua, on hajumolekyyli voinut lentää risteyksissä suuntaan, jonne karkuri ei ole mennyt. Etsijä voi kulkea parikymmentäkin metriäkin väärään suuntaan, kunnes seurattu haju loppuu. Silloin palataan takaisin ja yritetään risteyksestä uudelleen, josko karkurin haju löytyy.

Vaikka etsivä koira on kadonneen kaveri, ei sitä lasketa missään vaiheessa irti, ettei sekin karkaa tai juokse auton/junan alle. Se voi myös peljästyttää etsittävän, ellei tämä hei tunnista sitä. (Tosin koirien kesken kaveruus varmistuu yleensä hyvinkin nopeasti, mutta siinä voi käydäkin niinkin, että lähdetään yhdessä livohkaan, ellei etsivä koira ole hihnassa). Vain jos etsivä koira on luotettava, sen voi päästää turvallisessa paikassa vapaaksi, jotta näkyvillä oleva karkuri tunnistaa sen.

Karkuria ei saa huudella nimeltä eikä "tänne". Jos päädytään etsittävän näköetäisyydelle, mutta karkuri käyttäytyy kuin ei tuntisi omistajaansa, sitä ei huudeta vaan käytetään houkuttelukeinona mm. varovaista makupalojen viskelemistä, vinkulelua tai kiinnitetään karkurin huomio viheltämällä mikäli se on totutettu vihellyksestä luoksetuloon.

Oman koiran houkuttelukeinoista enemmän täällä.
Ohjeista löytyy myö vieraan koiran houkuttelu

Hukattu jälki
Jos kaverikoira kulkee varman tuntuisesti määrättyyn suuntaan, mutta hukkaa jäljen, kierretään sen kanssa pieni ympyrä, jolloin jälki saattaa löytyä uudelleen. Ellei jälkä löydetä, palataan mahdollisimman turvallista reittiä pois ja jatketaan seuraavana päivän siitä minne nyt jäätiin. Jälki ei koskaan katoa kokonaan. Ehkä etsivä koira on vain väsähtänyt. Tärkeää on, ettei esimistä jätetä. (Olen etsinyt oman koirani kanssa jopa viikon neljänä päivän kadonnutta pentua kilometritolkulla. Välillä etsin kahta muutakin koriaa. Pentu löytyi seitsemäntenä päivänä!) Se oli kiertänyt rinkiä ja palannut lähelle hoitopaikkaa. Siihen aikaan ei vielä oltu keksitty grillaamista, joka on tärkeä houkuttelukeino!!!)

Jos vaikuttaa siltä, ettei koirakaverilla ole mitään käsitystä hajun seraamisesta, voidaan sen kanssa tehdä kotiin johtavia hajujälkiä. (Jos ollaan kyläpaikassa kaukana kotoa, jäljet tehdään kyläpaikkaan).
Ensin kuljetaan koirakaverin kanssa karkaamispaikalta poispäin (viisikin kilomeriä, jos vain rahkeita riittää) lähdetään sitten kiertämään kehää ja palataan turvallisinta reittiä karkaamispaikalle. Lisähajuna voidaan käyttää verkkoon laitettua öljytonnikalaa, jauhettua maksaa tai muuta koiran herkkua.  Verkkopussia (tai sukkahousunlahjetta) vedetään vieressä, ettei peitetä omia jalanjälkiä.

Ellei karkuria kuulu takaisin, eikä saada havaintojakaan, tehdään toiseen suuntaan uusi jälkientekomatka, kierretään taas kehää ja palataan takaisin eri reittiä kuin edellisellä kerralla. Jos karkurilla on useita kaverikoiria, ja useita ihmisiä apuna, kannattaa jäljet eri suuntiin/suunnista tehdä jo samana päivänä.

Näitä reittejä voidaan tehdä useampiakin eri ilmansuuntiin, jos vain jaksamista riittää.

Yksilöllinen tuoksu

Ellei kaverikoira tajua etsimisestä mitään tai koiran omistaja ei osaa lukea sitä  ja paikalle saadaan hajutunnistuskoira, on hyvä tietää, että älykäs hajutunnistuskoira erottaa ja muistaa sille annetun hajun, vaikka maastossa on muidenkin eläiten jälkiä. Kokenut etsintään keskittyvä koira ei myöskään lähde kesken kaiken riistan jäljille silloin, kun se jäljittää koiraa.

Se ei myöskään sekoita kadonneen koiran hajua saman lauman muihin koiriin, koska ennen etsintää sille tuodaan haistettavaksi lauman muut koirat yksitellen siten, että kukin niistä on hihnassa. Etsinään lähtevää koiraa pidetään hihnassa parin kolmen metrin päässä koirasta, joka sille esitellään.

Kun etsimään lähtevälle koiralle sitten annetaan karkaamispaikalla tai varmalla havaintopaikalla kadonneen koiran lelu, panta tai muu hajulähde haisteltavaksi, älyää asiansa osaava hajutunnistuskoira,  että esineessä on jossain määrin jokaisen äsken esitellyn koiran tuoksun lisäksi yksi erilainen tuoksu. Se tajuaa, että koska kaikki muut koirat ovat tallella, sen pitää jäljittää koiraa, jolle se ylimääräinen tuoksu kuuluu. Ja koska kun ollaan paikassa, jossa kadonnut koira on viimeksi nähty, olipa se sitten karkaamispaikka tai havaintopaikka, lähtee etsimään tullut koira seuraamaan kadonneen hajujälkiä.

Maija Ankkuri