Bullterrieripentu kyllästyi odotteluun

Vuoden 2004 tammikuussa oli Urjalassa kadonnut neljän kuukauden ikäinen bullterrierinpentu.
 
Kadonneen koiranpennun omistajan sisar oli keksinyt laittaa pennun katoamistiedon television yöchattiin. Onneksi chatin juontaja luki viestejä ääneen, koska en ollut television ääressä, vaan roikuin netissä. Kuultuani sivukorvalla, että Urjalassa oli karannut koiranpentu, lähetin chattiin pyynnön, että pennun kadottaja soittaisi Karkurit.fi:n puhelinnumeroon.

Viestiäni ei luettu televisiossa, eikä soittoa kuulunut. Olin jo luopunut toivosta, kun pennun katoamisilmoitus ilmestyi karkurit.fi -sivuston sähköpostiin. Kuva puuttui, mutta teksti ja puhelinnumero riittivät. Laitoin ilmoituksen nettiin ja soitin puhelinnumeroon. Langan päässä


Pikku karkuri

oli masentuneen kuuloinen nuorimies. Kun esittelin itseni ja sanoin haluavani auttaa, mies langan toisessa päässä melkein murtui.
- Olen etsinyt pentua itsekseni koko päivän. Se katosi heti puolen päivän jälkeen ja ulkona on 10 astetta pakkasta. Luultavasti se ei ole

enää elossa, pennunkadottaja valitti.
- Pyydä kasvattajaa avuksi, ehdotin.
– Kasvattaja on Virossa. Hain pennun sieltä viime viikolla ja tultiin eilen sen kanssa Urjalaan. Täällä kävi muuan mies hieromassa autokauppoja. Pentu katosi pihalta sillä aikaa, kun neuvottelimme miehen kanssa kuorma-autossa.
- Pyydä joku kaveri etsimään pentua kanssasi.
- Kaikki tutut ovat Espoossa. En tunne täältä ketään. Tulin viikonlopuksi myymään autoa ja tekemään remonttia.
- Tulen aamulla koirani kanssa pentua etsimään. Vie pihalle koiranruokaa.
- Lähtisit heti ajamaan tänne.
- Eksyisin matkalla, enkä olisi perillä ennen aamua. Minulla on useita koiria, en voi lähteä täältä ennen kuin aamulla, kun olen ulkoiluttanut ja ruokkinut ne. Jos heräät aikaisin, soita seitsemältä, niin pääsen ajoissa lähtemään. Muista soittaa.
- Selvä. En kyllä nuku koko yönä.

Omistaja esteli

Heräsin aamulla levottomasti nukutun yön jälkeen vaistonvaraisesti seitsemältä. Pennunomistaja ei soittanut. Ulkoilutin ja syötin koirat ja soitin Urjalaan.
- Miksi et soittanutkaan? Olen kohta lähdössä.
– Ei kannata tulla, pentua on mahdoton enää löytää. Se on jäätynyt pakkaseen. Katoamisesta on jo liikaa aikaa
- Kyllä tulen, koska lupasin, ja tarvitset apua. Kerro osoite.

Kaveri ei laittanut enää hanttiin. Sovimme tapaamisen jollekin kaupalle. En enää löytäisi sinne, enkä varsinkaan talolle, jonka pihalta pentu oli lähtenyt omille teilleen. Kotoani oli Urjalaan toistasataa kilometriä. Soitin pennunomistajalle matkan varrelta. Kun jotenkuten löysin maalaiskaupalle, jonka luona meillä oli tapaaminen, kaveri odotti jo siellä.

Ajoimme peräkanaa peltojen keskellä olevaa tietä. Kauhistelin mielessäni, että noilta pelloilta etsiessä olisi sama kuin etsisi neulaa heinäkasasta. Päädyimme pienen talon pihalle, jolla kadonnutta pentua odotti koskematon, kuppiin jäätynyt koiranruoka.

Pörri oli ollut koko automatkan hiljaa. Tosiasiassa tajusin vasta vuosien jälkeen, kun Pörri oli yli 13-vuotias, ettei se ollut haukkunut koskaan. Se oli tullut sosiaaliseen saksanpaimenkoira-isäänsä Soturiin, jonka olin kuullut vain kerran haukkuvan. Silloin oli kyllä syytäkin haukkua, kun joku nuoripari halaili meidän talon kohdalla hämärällä tiellä.

Päätimme lähteä heti pentua etsimään. Omistaja haki sisältä pehmolelun ja minä laitoin sillä aikaa Pörrille pitkän hihnan. Annoin Pörrin nuuskia pennun pehmolelua ja kehotin: ”Etsi pentu”. Pörri oli omistajaa odotellessamme ehtinyt haistella lumista pihaa, jossa oli pari jäätynyttä pissajälkeä. Lelua haistettuaan Pörri suunnisti kuono maassa pois pihalta ja meni keskelle kapeaa maalaistietä haistamaan jäätynyttä koirankakkakasaa, joka koosta päätellen oli karkurin tekemä. Omistajan kesäasunto, käytöstä poistettu pieni koulurakennus, oli kahden tien risteyksessä. Pörri käveli vastakkaisen tien yli kohti isoa latoa. Pennunomistaja yritti jarrutella. Hänen mielestään pentu ei voinut olla sillä suunnalla koska viereisen talon asukkaat olivat olleet ulkosaunan lämmityspuuhissa samaan aikaan, kun pentu katosi
- Naapurit olisivat huomanneet, jos pentu olisi kulkenut heidän pihansa ohitse, pennunomistaja vakuutti.
- Vaikka naapurit olisivat olleet koko ajan pihalla, on pieni koira voinut mennä heidän huomaamattaan ohi. intin vastaan.

Pörri käveli tien tuntumassa olevalla isolle ladolle, jossa ei ollut ovea. Vaikutti siltä, että pentu oli ollut ladossa, nukkunutkin heinäkasassa, koska Pörri niin kiinnostuneena nuuski heiniä. Koska pentu oli poistunut jonnekin, vein Pörrin viereiselle ladolle. Huomatkaa: Vein! Etsivää koiraa ei saa itse viedä minnekään, vaan sen on annettava olla se, joka määrää, minne mennään. Niiden kahden ladon välissä oli vain lyhyt kapea polku. Jälkimmäisessä ladossa, jonka ovelle vein Pörrin, oli kaikenlaista maatalouskamaa. Koiraani ei lato kiinnostanut, emme menneet edes sisälle.

Pörri halusi lähteä seuraavalle ladolle, joka oli noin 100 metrin päässä. Se kulki edellisen ladon ohi ja jatkoi muutamia metrejä viimeisen ladon suuntaan. En muista, mitä ajattelin. Koiralla etsimisestä en ainakaan ymmärtänyt yhtään mitään, koska vedin Pörrin hihnasta ja palasimme tielle. Jos olisin antanut Pörrin mennä sinne, minne se halusi, olisimme löytäneet kadonneen pennun.

Pennun omistaja oli kulkenut koko ajan vanavedessämme. Kumpikaan ei puhunut mitään. Hän ei laittanut vastaan, vaikka tie kulki saunanlämmittäjien talon ohitse. Kävelimme eteenpäin ilman, että olisimme nähneet ristin sielua. Lopulta vastaan hölkytteli nuori mieslenkkeilijä. Hän ei ollut kuuro ja sokea, kuten useimmat lenkkeilijät, jotka mennä viilettävät pysähtymättä kuin juna vaikka vastaan tulisi irtokoira. Tämä opiskelijalta vaikuttanut lenkkeilijä pysähtyi, kun puhuttelin häntä. Kerroin millä asialla olimme liikkeellä ja osoitin taloa, jonka pihalta pentu oli kadonnut. Sanoin, että sen omistaja olisi tavoitettavissa koululta toistaiseksi, kunnes koira löytyy. Lenkkeilijällä ei ollut mukana kännykkää, johon omistajan numero olisi ollut helppo tallentaa. Hän lupasi palata asiaan, mikäli hän näkisi karkurin.
 
Kun aioimme jatkaa etsimistä, pennunomistajan puhelin soi. Soittaja oli nuorukaisen äiti, joka oli lähtenyt Espoosta poikansa tueksi. Hän oli parhaillaan linja-autossa matkalla Urjalaan.

Piileskeli ladossa

Palasimme talon pihalle. Nuorimies lähti hakemaan äitiään linja-autoasemalta. Kuljetin Pörrin pihan loppupäähän ja sieltä tielle. Kun annoin Pörrille pennun hajun, se pyrki innolla latojen suuntaan, vaikka olimme olleet siellä vajaa tunti aikaisemmin. Ehdimme kulkea vain muutamia metrejä, kun huomasin äskeisen lenkkeilijän. Hän tuli kovaa kyytiä meitä kohti. Hänen edellään juoksi vaalea koiranpentu. Siinä se kadonnut lammas oli! Pentu meni häntää heiluttaen Pörrin luo, nuuhkaisi Pörriä ja hyppäsi sitten minua vasten.


Kuppi tyhjäksi

Lenkkeilijä kertoi löytäneensä pennun parinsadan metrin päässä olevasta ladosta. Lato oli sama, jonka suuntaan Pörri olisi yrittänyt, mutta minä, paraskin koiranohjaaja, olin estänyt. Lenkkeilijä jätti saman tien pennun hoiviini ja lähti kiireesti jatkamaan keskeytynyttä hölkkäänsä. Huutelin kiitoksia perään, hänen juostessaan samaan suuntaan, josta hän oli hetkeä aikaisemmin tullut.

Pennulla ei ollut pantaa, mutta se seurasi innoissaan minua ja Pörriä talon pihalle. Menimme pieneen keittiöön ja annoin löytyneelle karkurille mukanani tuomaan koiran purkkiruokaa. Se söi hyvällä ruokahalulla ja latki päälle vettä.

Pihalla pentu ulosti pienen heinäkasamöykyn. Omistaja ajoi pihalle äitinsä kanssa juuri, kun olin ollut aikeissa soittaa hänelle.
 
Äiti ja poika olivat iloisia pennun löytymisestä. Kerroin heille, että löytäjä en ollut minä, vaan lenkkeilijä, jonka olimme nähneet pentua etsiessämme.

Ennen kotimatkaani juhlistimme iloista tapahtumaa pullakahveilla. Lähtöhetkellä äiti ja poika halasivat ja kiittivät minua vuoron perään. Kun poika tarjosi maksua matkakuluista, kieltäydyin. Urjalaan oli suhteellisen lyhyt matka. Enkä edes löytänyt pentua.

Olin aamulla soittanut paikallisradioon ja pyytänyt kuuluttamaan kadonnutta koiranpentua.  Olin ehtinyt kuulla pennun katoamiskuulutuksen ennen perille pääsyä. Paluumatkalla soitin uudelleen radioon ja pyysin kertomaan kuulijoille iloisen tiedon, että Urjalassa kadonnut koiranpentu oli löytynyt.

Teksti ja kuvat: M.Ankkuri
 

 


Lehti-ilmoitus puri 18.12.2018
Koira- ja kissakuri 01.11.2018

Koirat

Muita ohjeita