Fretti, kissa, koira loukuttamalla turvaan


Viivi-kissa mahtui minkkiloukkuun.

Toisinaan ainoa keino saada karkuri kotiin, on loukuttaa se. Karkureissulla olevan lemmikin, jopa normaalioloissa arkailemattoman, adrenaliinitaso pysyttelee koholla. Etenkin koirakarkuri on karkureissun pitkittyessä koko ajan "varpaillaan" ja karttaa jopa omistajaansa. Moni pettyy, kun ikioma, rakas koira lähtee pakoon, kun sitä huutahuutelee nimeltä.

Jos karkuri ei antaudu eikä tule vapaaehtoisesti kotiin, se kannattaa yrittää loukuttaa alueelle, jolle sitä on ruokittu.  Ei auta jäädä haikailemaan. Jos kissa tai koirakarkuri on käynyt ruokintapaikalla toistamiseen, aletaan välittömästi ”pyydystää” loukkua. 

Loukun sijoituspaikalle pitää kysyä lupa maanomistajalta. Kissoja loukutetaan kerrostalojen pihoillakin, jolloin riittää ilmoitus isännöitsijälle. Loukkuun on hyvä kiinnittää lappu, jossa kerrotaan loukuttajan puhelinnumero ja loukutussyy.

Aina ei loukkua ehditä pestä siinä pelossa, että karkuri vaihtaa maisemaa. Kissalle voi ruuan lisäksi laittaa perälle myös kissaminttua ja koiralle feromonia, jota saa apteekista.

Turvallinen sijainti. LOUKKU LAITETAAN PIILOON. SE EI SAA NÄKYÄ TIELLE EIKÄ POLULLE.  Ei ole mitään mieltä laittaa loukkua paikkaan, jossa kissan tai koiranvihaaja näkee sen.  Alustan pitäisi olla suht tasainen, ettei loukutus ainakaan loukun keikkumisen takia epäonnistu.
Loukun on oltava riittävän korkea. Jos loukkuun meneminen vaatii ryömimistä, ei karkuri mene sinne. Loukku ei myöskään tule olla liian suuri. Esim. 32 senttiselle riittää 40 senttiä korkea oviaukko. Loukkuun mennessään koiran kuono on yleensä maata kohden.

KOIRAN LOUKKUA EI SAA PEITTÄÄ PRESSULLA, EIKÄ MILLÄÄN MUULLAKAAN!!

Kissan metalliverkkoloukun päälle kannattaa laittaa kangas, jossa on kissan tai omistajan tuoksu.  

Viritä loukku heti laukeavaksi! On syytä varmistaa, että se todella laukeaa kunnolla.

Loukkua tarkkaillaan varovasti matkan päästä pari kertaa päivässä. Jos paikalla ravataan jatkuvasti, on turha odottaa toivottua lopputulosta. Kun eläin ei ule vapaaehtoisesti omistajan luo, on se ominut luonnoneläimen tavat ja vaistot. Jos sitä häiritään liikaa, se etsiytyy rauhallisemmalle alueelle.)

MITÄ RUOKAA HOUKUTTIMEKSI?

Kos loukku on muualla kuin kotipihalla, sitä kohti kannattaa tehdä tuoksuva vana öljytonnikalalla, jota on vedetty ohuessa sukassa  / sukkahousussa. Jos pienelävät syövät vaikkapa nakkijonon loukun suuaukon luota, jää jäljelle ainakin nakkien ja tonnikalan tuoksu.

Kesällä tuoreruoka pilaantuu hyvin äkkiä, tai oravat ja varikset pistävät ne parempiin suihin. Ruokaa kannattaa varata reilusti, jotta sitä voidaan lisätä. Maksalaatikko, makkaranpalat ovat koiran herkkuja.

Koiralle voi loukun perälle laittaa ison naudanluun, joissa on lihaa jäljellä. Toki monenlaiset herkut, kinkku, grillattu maksa ym. houkuttavat koiraa. Kevyet ruuat lähtevät luita helpommin luonnoneläinten matkaan.

Koiran laukaisuvalmiin loukun eteen ripotellaan vähäinen, sisätilaan johtava ruokavana, esim. pienistä nakinpaloista. Varsinainen ruokasyötti sijoitetaan loukun perälle. Loukulla ei saa ravata jatkuvasti.  Sitä on parempi tarkkailla etäältä. Koiran loukkuun kiinnittää lihaisan luun, jota varikset ja oravat eivät pysty raahaamaan pois.

Isoon loukkuun mahtuu jopa vesiastia, joka myös houkuttaa eläintä kuivalla seudulla, kesäkuumalla, vaikka ihmisen nenään puhdas vesi ei tuoksukaan.
Kissa menee loukkuun parhaiten, kun siellä tuoksuu sen oma lempiruoka. Kuivaruoka ei tuoksu riittävän pitkälle houkutellakseen kissan loukun tuntumaan ja lopulta sisälle.

Näin loukutettiin karkuteillä ollut koira

Loukkulainaus