Kissalla on lain suoja

6.11.09 sai polvijärveläinen kissanvihaaja tuta, ettei vapaana liikkuvaa kissaa kannata ampua. Naapurinsa kissan ampunut mies tuomittiin Joensuun käräjäoikeudessa yli 2600 euron korvauksiin. Kissaparka oli kitunut useiden tuntien ajan tienpenkalla satojen metrien päässä kotoa.Eläinlääkäri joutui lopettamaan sen.

Ampuja selitti oikeudessa, että hän oli lopettanut kissan omalla kotipihallaan. Oikeus ei miestä uskonut, koska pahoin loukkaantuneesta kissasta olisi jäänyt raahausjälkiä, jos se olisi edes pystynyt liikkumaan ampumisen jälkeen.

Monet kuvittelevat, että kissa on lupa ampua, kun se on poistunut kotipihaltaan. Vaikka Polvijärven ampuminen olisi tapahtunut miehen pihassa, olisi teko ollut lainvastainen.

Lähde STT

Kissanomistaja surmasi kissavihaajan

2000-luvun puolivälissä espoolaismies surmasi naapurissaan asuneen naisen, koska nainen oli uhannut tappaa miehen kissat. Naapurukset viettöneet sattumoisin iltaa samassa ravintolassa, jossa oli tullut puhetta kissoista. Mies lähti saattamaan naista ja päästyään tämän kotiin, surmasi naisen. Kissanomistaja päätyi vankilaan, nainen hautaan ja kissat otettiin huostaan.