Koiranetsintämenetelmien kehittäjät


Suomen ensimmäinen etsijäkoira oli norwichinterrieri Jori..

Opettaja Marja Huovila on jättänyt Suomen koiranetsintätoimintaan painavan kädenjälkensä. Marja Huovila huomasi 1990-luvulla, että hänen piskuisella norwichinterrieriuroksellaan Jorilla oli luontainen taito löytää kadonneita koiria. Kesällä 2004 Marja keksi ikäänkuin vahingossa, että kadonnutta koiraa voidaan houkutella makkaraa tai lihaa grillaamalla.  Menetelmä on käytössä tänäkin päivänä.

Kun Marja parin koirankatoamistapauksen jälkeen tajusi, miten ainutlaatuinen koira Jori oli, alkoi hän ystävänsä  Inkeri Palmrothin kanssa kehittää Jorin koiranetsintäkykyjä. Kouluttajakaverikseen Marja sai pelastuskoiraharrastajan Inkeri Palmrothin. Naiset ottivat koiranetsintämetoeihin mallia poliisikoirien hajutunnistusmenetelmästä sekä metsästyskoirien, pelastuskoirien ja miinakoirien koulutuksesta.

Alkuvaiheessa naiset treenasivat viikottain Jorin, pyreneittenpaimenkoira-shapendeusuroksen Nasun sekä lakelandinterrierin Stellan kanssa.

Inkerin 10-vuotias Stella-koira oli jäänyt jo ennen etsijäkoiratreenejä pelastusetsinnöistä eläkkeelle. Pelastuskoiran roolissa sillä oli ollut tapana ilmoittaa haukkumalla, kun etsitty ihminen oli lähellä. Koiraa etsiessä ei saa haukkua, jottei etsitty pelästyisi. Väite, ettei vanha koira opi uusia kujeita, ei Stellaan pätenyt, sillä Inkeri opetti sen olemaan haukkumatta.
Suomen ensimmäinen koiranetsijäkoira, norwichinterrieri Jori 14.7.1993 -30.4.2007

Jori etsi kadonneen mäyräkoiran
 


Marja Huovila ja Castaña

Jorin koirienetsijäntaito paljastui sattumalta, kun koira oli parivuotias ja Marja ulkoilutti koiriaan Joria ja Nasua Tapiolassa. Eräältä

naishenkilöltä oli karannut mäyräkoiranarttu. Nainen oli turhaan huudellut sitä useita tunteja.
– Narttu oli jahdannut jäniksiä silkkiniityllä keskellä kaupunkia ennen kuin se katosi. Ajattelin, että se pitäisi saada nopeasti kiinni, ettei se juoksisi auton alle.

Marja tarjosi omistajalle apuaan. Jori ja Nasu lähtivät innoissaan jäljittämään karkuria.
– Eräässä kohdassa koirani pyrkivät eri suuntiin ja minun oli valittava kumpi seuraa oikeaa jälkeä. Päädyin Joriin, koska pikkuterrieri on jalostettu etsimään pikkuriistaa, ja Nasu oli vielä pentuiässä.

Jori oli valinnut oikean suunnan. Kun karkuri saatiin näköetäisyydelle, ei se reagoinut omistajansa kutsuun.
– Mäyräkoira tuli tervehtimään koiriani ennen kuin tajusi, että omistaja oli siinä. Vaikutti ihan siltä kuin sen päässä olisi syttynyt lamppu.

Pikku Jori isojen sakemannien jäljillä

Ennen kuin Jorista lopulta tuli Suomen ensimmäinen kadonneitten koirien tosietsintöjä tehnyt koira, puuttui sattuma vielä uudelleen peliin.
– Edellisestä tapauksesta oli kulunut melkein vuosi. Olimme koirieni kanssa Kirkkonummen metsissä lenkillä, kun vastaan tuli nainen, joka oli etsinyt neljä tuntia kahta saksanpaimenkoiraansa. Toisella oli juoksu alussa, muistelee Marja.

Saksanpaimenkoirien omistaja talutti Nasua, ja Jori lähti jäljittämään pitkässä hihnassa. Suunta oli oikea koska juoksuinen narttu tuli noin 300 metrin päässä vastaan.
– Sanoin Jorille, että sen pitää löytää vielä se toinenkin koira. Toinen kulki irrallaan vierellä. Jori jäljitti noin kaksi kilometriä. Yht’äkkiä se pysähtyi ja rupesi syömään nuotiopaikalla tikkuja. Muistutin Joria, että sen pitäisi vielä jäljittää, mutta Jori ei ollut kuulevinaan. Se jatkoi vain tikkujen syöntiä. Ihmettelimme omistajan kanssa sen käytöstä.

Kun omistaja kutsui koiraansa, se ilmestyi jostain etsijöiden luo.

Vasta vuosien kuluttua Marja ymmärsi miksi Jori silloin pysähtyi syömään tikkuja.
– Jäljitetty koira oli arka ja pakeni koko ajan meidän edellämme.
Pysähtymällä ja tikkuja syömällä Jori viestitti sille, ettei se ole vaarallinen, ja että koiran kannattaisi tulla luoksemme.

Paljon myöhemmin Marja oppi, että jotkut karkureissulle lähteneet koirat villiintyvät nopeasti. Omistajan muisto palaa kuitenkin yllättävän pian, kun koira on saatu kiinni. Joidenkin koirien kohdalla näyttää kuin "katkasijasta kääntäisi" ja "villiintynyt" eläin muuttuu taas kesykoiraksi ja tunnistaa omistajansa. Osalla palautuminen kestää pidempään.

Maine kasvoi

Kun kadonneitten koirien omistajat kuulivat Jorin kyvyistä, alkoivat he pyytää sitä etsimään. Jos karanneen koiran jättämä jälki oli tuore, Jori hyppi koiran omistajaa vasten haluten kertoa hänelle, että nyt ollaan lähellä.

Jorin erityinen luonnonlahjakkuus oli taito vaistota, voiko etsittävän koiran luo mennä. Kun päästiin jäljitettävän tuntumaan, Jori alkoi tehdä spiraalia. Se oli sen tapa ilmoittaa kadonneelle koiralle, ettei me tulla yhtään lähemmäksi kuin annat tulla.
– Se oli tosi mielenkiintoista.

Sitten eteen tuli sellainen ongelma, että jotkut karkurit olivat villiintyneet. Piti opetella miten kohdata villiintynyt koira, kun Jori oli jäljittänyt sen.
– Aloimme saada koiria kiinni loukkujen ja tosi pitkien houkuttelujen avulla.

Kun Jori jäi osaeläkkeelle, teki Nasu etsinnän alkuvaiheessa isoimman jalkatyön, ja Jori etsi loppumatkan.

Jorin jäätyä etsintätehtävistä kokonaan eläkkeelle vuonna 2005, sai se elämäntyöstään Kennelliiton kunniamaininnan. Jori kävi vielä sen jälkeenkin pari vuotta etsintäharjoituksissa maalikoirana.

MA