Juttu-makasiini

Vihdissä kadonneet mäyräkoirat edelleen löytymättä



Helmikuun 24. päivä 2016 katosi vihtiläiseltä kotipihalta musta, kaksivuotias sileäkarvainen ruskeamerkkinen mäyräkoira.  Omistajat eivät ole saaneet koirastaan ensimmäistäkään näköhavaintoilmoitusta. 



Myöskään Vihdin Otalammilla huhtikuun 6. päivänä kotipihaltaan kadonneesta riistanvärisestä, pienestä, karkeakarvaisesta mäyräkoiranartusta ei ole saatu havaintosoittoja.  Katoamisesta oli netin lisäksi ilmoiteltu myös paikallislehdessä.  Koiralla oli kotipihalta lähtiessä pätkä talutushihnaa perässään. 

Maaliskuun 29. kadonneesta punaisesta, pitkäkarvaisesta uroksesta oli tullut muutama havainto. Kerran koira oli hevostallin edessä, mutta katosi ennen kuin omistaja ehti sinne. Eräälle havaintopaikalle viedyssä




Sivuston sähköpostiosoite

Operaattori siirtää asikkaittensa sivuja uudelle alustalle. Tästä syystä ei normaali sähköpostimme toimi tällä hetkellä. Korvaava sähköposti  on karkurit@elisanet.fi


Ostitko hyväuskoisuuttasi lemmikin, joka ei ollutkaan myyjän oma?

Karkurit.fi -sivuilla on  noin 40 varastetuksi ilmoitettua lemmikkiä. Suurin osa on koiria.  Viime vuonna jäi löytymättä yli 100 karkuteille lähtenyttä koiraa. Niistäkin jotkut ovat todennäköisesti  "uusilla omistajilla." Viimeisin sivuston varkaustapauksista on kavallus: omistaja jätti koiransa huijariparille, joka on kateissa, samoin koira.

Nuori nätti poikakissa Kyösti livahti ulko-ovesta aamulla 15.9.2014 (paritalo Helsingin Mellunmäessä), kun omistaja oli lähdöss töihin.
Kissa ei ollut vapaasti ulkoileva, eli piha oli varmaan sen mielestä jännittävä


Helsinki, Mellunmäki 2014


Karkurit.fi puhelinpäivystys 9 - 24

 Numerosta 045 1693939 voi kysyä etsintäohjeita ja ilmoittaa näköhavainnoista   Päivysnumerossa vastataan 09 - 24.

Kun soitat meille, varmista, että oma numerosi näkyy. Jos päivystysaikana tulleeseen soittoon ei heti vastata, soitamma takaisin. Ellei vastaussoittoa kuulu (kiireellä voi jäädä huomaamatta), ota uudelleen yhteyttä. 

Ilmoita näköhavainto ja lemmikin karkaaminen myös alueen löytöeläintarhaan.  Useimmat löytöeläintarhat aukeavat aamukahdeksalta. Osa sulkee ovensa jo klo 18 -19.

Havainnot ja karkaamiset kannattaa ehdottomasti ilmoittaa nettiin. Karkaaminen ilmoitetaan nettiin jo ennen kuin lähdetään etsimään. Ellei itse osata tehdä ilmoitusta, pyydetään kaveri avuksi.  Karanneesta lemmikistä kerrotaan vain kunta ja kaupuginosa tai kylä. Ei koskaan katoamistietä. Syy löytyy etsintäohjeesta, joka on syytä lukea ennen etsimään lähtemistä. Esim koiraa ei saa kutsua edes tuttu luokseen sen jälkeen, kun karkaaminen on ns. päällä.

Sivuston rekisteröitymis- ja kirjautumislinkit löytyvät etusivun  alalaidasta.


Eksyneen ja hylätyn oloinen rusakonpoikanen on lähes aina ihan ok, kunnes ihminen menee ja "pelastaa" sen

 


Rusakko ei menesty vankina

Rusakonpoikasten ruokinnasta on hyvä tietää, että emo käy vain kerran vuorokaudessa syöttämässä poikasensa, jotka on yleensä ripoteltu ympäriinsä, kauaksikin toisistaan poikasten turvallisuuden vuoksi. Emo ei tule syöttämään poikasia jos esim ihminen vahtii poikasta ja on sen lähettyvillä tai käy jatkuvasti katsomassa poikasta. Silloin poikanen menee nopeasti huonoon kuntoon. Emo käy juuri siksi imettämässä vain harvoin, hämärässä ja aivan vaivihkaa, koska sillä ole muuta mahdollisuutta suojata poikasiaan. Ja muistakaa että rusakonpoikanen vieroittuu emosta jo kolmen viikon iässä eli pieni söpö alle nyrkin kokoinenkin yksinäinen rusakonpoikanen ei yleensä koskaan tarvi ihmisen "väliintuloa".

Hannele Mäkinen

Näissä tilanteissa voi siirtää luonnoneläimen 


Koiran valjaat olivat koitua kissan kohtaloksi

Leikattu pieni musta 4-vuotias  tyttökissamme pääsi irti hihnastaan ja katosi Liedon Nautelankosken luona 27.4. 2013. Kadonneen kissan päälle jäivät punaiset pentukoiran valjaat, jotka olivat koitua kissan kohtaloksi karkureissun aikana.

Kissamme Kyllikki Ingegert Isolde Wagner on ollut aiemmin mukanamme useammalla mökillä, jolloin se on ollut viikonkin ulkosalla - käyden sisällä vain syömässä ja useimmiten nukkumassakin.  Pyydystää hiiriä ja päästäisiä.

Kun kissa katosi, kävimme Turusta kahdesti päivässä sen katoamisalueella LIedossa sitä etsimässä.  Jätimme postilaatikkoihin kadonnut ilmoituksia ja ilmoitimme kaksi kertaa Turun tienoo -paikallislehdessä.  Yhden kerran kissasta kerrottiin myös lehden yleisönosastossa.
 



Kissamme ehti olla 9,5 päivää kateissa ennen, kun saimme ratkaisevan havaintosoiton.  Soittaja kertoi, että  kissa oli Liedon Korsusaunan -pihalla.  Syöksyimme heti sinne töistä vapaata ottaneen kuskiksi tulleen ystäväni kanssa.


Koiria ja kissoja salakuljetetaan jatkuvasti ulkomailta

Asiaan kuuluu, että salakuljetetulta lemmikiltä puuttuu lemmikkipassi, jonka myyjä lupaa toimittaa jälkikäteen.



Nenästä vedetty ostaja ei tule ajateleeksi että lemmikki saattaa olla laiton. Joitakin vuosia sitten salakuljetetun lemmikin ostaja "kärähti" joutumatta sen isompiin ikävyyksiin viranomaisten kanssa koska koira oli ehtinyt todistetusti olla Suomessa yli kuusi kuukautta. Se oli saanut kaikki vaaditut rokotukset ja loishäädöt.

-----------------

Koiranpennun ostaneelle Jennille pamahti 8000 euron uhkasakko

Kun helsinkiläinen Jenni osti Venäjällä syntyneen koiranpennun, netissä pentua myynyt venäläisnainen vakuutti tuoneensa pennun Suomeen virallisesti.  Varmuuden vuoksi Jenni vei pennun eläinlääkäriin.  Sen jälkeen alkoi melkoinen ruletti, jossa pääpalkintona oli 8000 euron uhkasakko. Normaalisti eläinlääkäri luottaa asiakkaaseensa. Mikrosirun hyvin harva eläinlääkäri tarkastaa ellei asiakas itse pyydä. Jennin tapauksessa pennun siru tarkastettiin hänen omasta aloitteestaan.


Jennin Misu


Lämmin sää saa käärmeet liikkeelle

Kuuma sää on saanut käärmeet liikekannalle. Kyy liikkuu jopa kilometrin päässä talvehtimispaikastaan.  Kyyn purema ei ole tervetullut sen paremmin ihmiselle kuin lemmikkieläimellekään. Vapaana liikkuva kissa saattaa joutua jopa useiden kyiden puremien kohteeksi, etenkin jos kissa on nuori ja kokematon, eikä osaa pitää varaansa.

Myös liian utelias koira joutuu helposti kyyn puremaksi. Kuumana syyskuun päivänä 2009 kyy pääsi puraisemaan vasta synnyttänyttä emäkoiraa.  Pennut olivat jonkin aikaa keinomaidolla.  Emä yritettiin kuntouttuu nopeasti, joten sille annettiin kortisonia. Määrästä ei tietoa, mutta emäkoirassa todettiin myöhemmin munuaisvika.

Kyiden välttämiseksi kannattaa hankkiutua eroon pihalla olevista risukasoista sekä lauta- ja puupinoista. Oma maatiaiskissani Sokeri väisteli eräänä kuumana syyskuun päivänä vanhempieni mökin pihalla jotain.  Kissa hyppi ja pomppi, kun näin lähdin kauppareissulle.  Mieleeni ei vahingossakaan juolahtanut, että pihalla voisi olla kyykäärmeitä. 

Kun tulin takaisin oli vanhempieni autotallin edessä kuollut kyy. Naapurinpoika huuteli "Sokru tappoi kyyn".  Mökkipaikkakunnalla sokeria sanotaan sokruksi. Kissani nimi oli Sokeri. (Urhea kissani eli lähes 16-vuotiaaksi. Ensin sille tuli kilpirauhasen liikatoiminta ja pari vuotta myöhemmin vaikea maksatulehdus, joka oli sen menoksi).


Koiran pitää leimautua uuteen omistajaan

Jos näyttää siltä, ettei uudesta kodista karannutta koiraa saada kiinni, lähtee vastuuntuntoinen kasvattaja tai koiran entinen omistaja hätiin. Rescuekoiran karattua omistajaa auttaa koiran maahan tuomut yhdistys.

Turusta Mäntsälään myytyä koiraa kävi ex-omistaja etsimässä kolmasti. Matka on ees taas noin 400 km, mutta kun moneen kertaan ajaa, kilometrejä kertyy.

Kun koira oli aina vaan karkuteillä, soitin uudelle omistajlle kuullakseni, että koira oli paennut aina, kun entinen omistaja oli kutsunut sitä, vaikka mukana oli ollut tuttu kaverikoira. Uusi ja entinen omistaja olivat luulleet, että tuttu ihminen saa huudella karkurikoiraa. Kun se väärinkäsitys oikaistiin, koira antautui ex-omistajan seuraavalla käynnillä. Sen koommin se ei ole päässyt karkuun.

Koirasusi Vicky vaihtoi paikkakuntaa

Kun koirasusi Vicky karkasi Kotkassa uudesta kodista, kasvattaja kävi monasti sitä kaverikoiran kanssa etsimässä.  Kasvattaja ajeli autolla ympäriinsä ja hyppäs aina autosta kaverikoiran kanssa, kun Vicky oli näköpiirissä. Kerran Vicky oli uinut saareen ja Kotkassa silloista löytöeläintarhaa pitänyt rouva oli lähettänyt miehensä viemään sille ruokaa. Koira oli ottanut hatkat heti, kun vene oli kolahtanut saaren rantaan ja uinut pois.


Ransu karkasi hoitopaikasta


Ransu ennen karkureissua.

Ennen perheemme viikon lomamatkaa Kyprokselle, veimme vuoden ikäisen coton de tuléar -uroskoiramme Ransun netistä löytämäämme häkittömään koirahoitolaan saarelle, joka sijaitsee n. 75 km päässä kotikaupungistamme Turusta.

Kolmantena matkapäivänämme saimme hoitolasta ensimmäisen tekstiviestin, jossa kerrottiin, että koiramme oli päässyt karkuun 17.6. Se oli ehtinyt olla hoitolassa vain yhden vuorokauden. Tekstiviestin mukaan koira oli ollut hoitolassa koko ajan paniikissa. Kuitenkaan ei hoitolasta oltu otettu yhteyttä kirjallisessa sopimuksessa ilmoittamaamme varahoitopaikkaan.

Soitin Kyprokselta ystävällemme, joka lähti vielä samana päivänä saareen kaverikoiran kanssa. Ystävä saikin havainnon etäällä juosseesta Ransusta. Seuraavina päivinä saimme koirahoitolasta viestejä näköhavainnoista mm. hoitolan pihalta. Ystävät kävivät toistamiseen etsimässä koiraamme kaverikoiran kanssa, mutta tuloksetta.