Una putosi ikkunasta

Olen kahden ihanan kissan ja yhden suloisen koiran onnellinen omistaja. Kaikki ovat tällä hetkellä kotona turvassa. Vuonna 2015 minulla oli vain yksi kissa, Una, joka putosi kolmannen kerroksen ikkunasta ja katosi.

Kun etsit kadonnutta lemmikkiäsi, älä luovu toivosta, äläkä usko mitä muut sanovat. Monet henkilöt yrittivät minulle sanoa, että kissani on mennyttä ja minun pitäisi päästää irti ja lopettaa etsiminen (erityisesti kun katoamisesta oli kulunut viikko). Yksi jopa oli nähnyt ilmoitukseni ja soitti tarjotakseen minulle kissanpentua, kun oma kissani oli kadonnut..

 


Silvertabby bengali Una 

Kun Una putosi ikkunasta, olin aivan paniikissa ja kävin läpi kaikki nettisivut ja neuvot jotta löytäisin kissani. Asuin isossa kaupungissa Ranskassa silloin 2-vuotiaan kissani kanssa. Hän on utelias bengali joka tykkää kiipeillä ja ihmetellä, hyvin leikkisä ja utelias tapaus. Muistan tämän kuin se olisi tapahtunut eilen: olin avannut makuuhuoneessa ikkunan ja laittanut päiväpeitteen tuulettumaan, ja kissani oli livistänyt huoneeseen ennenkuin olin saanut oven kiinni. Jatkoin askareitani, ja muutaman tunnin päästä kutsuin kissaani, mutta ei vastausta mistään. Etsin joka paikasta, mutta en löytänyt häntä mistään. Ikkuna oli auki ja säntäsin tietenkin katsomaan, näkyykö mitään jälkiä kadulla, mutta ei mitään. Silloinen asuntoni oli 3. kerroksessa, joten mitenkään pieni pudotus ei kissallani ollut. Siitä päivästä alkoi 10 päivän ajanjakso, jolloin en nähnyt vilaustakaan kissastani.

Kaikki naapurit eivät tykänneet

Menin heti talon pihalle ja kadulle, ja kutsuin kissaani. Hän ei tietenkään vastannut. Asuin korttelissa, jossa oli paljon kissoja, myös ulkoilevia kissoja sekä kulkukissoja (yhden kesyn kulkukissan otin kerran kiinni ja vein löytöeläinkotiin). Muistan että paniikissa etsin kaiken tiedon netistä mitä löysin suomeksi, englanniksi ja ranskaksi koskien kadonneita kissoja. Soitin kaupungin löytöeläinkotiin, lähimpiin eläinlääkäriasemiin ja myös kaupungintalolle. Olin päättäväinen, halusin ehdottomasti saada kissani takaisin kotiin. Seuraavana päivänä printtasin satoja ilmoituksia, joita liimasin tolppiin ja seinille n. Kahden kilometrin säteelle kotoani. Kysyin kaikilta naapureilta olivatko he nähneet kissaani. Kukaan ei ollut nähnyt häntä, ilmoituksista sain muutamia puheluita, mutta ne olivat kaikki koskien muita alueen kissoja, jotka muistuttivat hieman omaani.

Loppujen lopuksi asia, joka kissani toi kotiin oli se, että menin joka ilta n. klo 22-23 aikoihin kun ulkona hämärtyi ja oli rauhallista, sekä aamuisin n. klo 5-6 aikaan kutsumaan kissaani lähellä taloani ja noin 200 metrin säteellä talostani. Sain osakseni tuohtuneita katseita ja kommentteja naapureilta, että häiritsin heitä, mutta suurin osa ymmärsi miksi tein niin, kun selitin heille. Yksi korttelin henkilö repi systemaattisesti irti kaikki laittamani ilmoitukset, joten ne piti joka päivä printata ja laittaa uudestaan. Jossain luki, että karanneet sisäkissat menevät ns. shokkitilaan, jossa he ajattelevat vain selviytymistä ja eivät sen takia vastaa, vaikka tunnistavatkin omistajansa äänen. Kuitenkin kissan kutsuminen tarkoittaa sitä, että se ei lähde seikkailemaan kauemmaksi, vaan pysyvät lähellä kotipaikkaa ja tuttua ääntä.

Naukumaääni herätti toivon

Kymmenennen päivän iltana menin ulos illan hämärtyessä. Muistan ajatelleeni, että en tiennyt miten pitkään pystyin vielä jatkamaan etsimistä. Menin kuitenkin vielä ulos. Kutsuin kissaani etunimellä, ja sillä kertaa kuulin kirkkaasti ja kovaa hänen maukumisen. Hän vastasi minulle! Jatkoin kutsumista, jotta kuulisin, mistä päin ääni tuli. Kaikumisesta huolimatta päättelin, että ääni tuli viereisen kerrostalon sisäpihalta Kerrostalojen pihojen välissä oli korkeat muurit, joten en suoraan päässyt katsomaan. Sinne pääsi ainoastaan kadun puoleisesta ovesta ja kulkemalla kerrostalon läpi sisäpihalle, joten pimpotin kaikki talossa asuvat läpi, kunnes joku suostui minut päästämään sinne.

Siinä vaiheessa toivon ja adrenaliinin vaikutus oli niin iso, etten välittänyt ketä häiritsin, kunhan pääsin sisäpihalle. Minun oli rauhoituttava, sillä en halunnut pelästyttää kissaani. Lähestyin sisäpihaa rauhallisesti kävellen, ja kissaani edelleen nimellä kutsuen. Hän maukui minulle takaisin edelleen. Tulin sisäpihalle, ja näin hänet sisäpihan muurin vieressä nurkkaan käpertyneenä. Otin muutaman askeleen häntä kohti, mutta hän pelästyi ja pinkasi kerrostalon kellariin, sillä ikkuna sinne oli rikki, ja hän pääsi pujahtamaan sinne helposti. Paniikki iski, saanko häntä pois kellarista ollenkaan. Istuin maahan, ja kutsuin häntä nimellä. En liikkunut enää. Näin ensin hänen korvansa, sitten näin pään pilkottavan avoimesta kellarin ikkunasta. Pikkuhiljaa kissani uskalsi tulla ulos kellarista. Kissa lähti kävelemään varovasti minua kohti. Kutsuin häntä lempeästi, ja muistutin itseäni olemaan kärsivällinen ja rauhallinen. Viimein olin kosketusetäisyydellä, jolloin nappasin niskasta kiinni toisella kädellä. Toisella kädellä otin hänet tiukkaan syleilyyn, ja lähdin kerrostalon läpi kadulle, ja sieltä ripeästi kävellen kohti omaa taloani. Yritin olla liikaa puristamatta, mutta pidin tiukasti kiinni jotta hän ei pelästyisi ja rimpuilisi irti.

Laihtunut, mutta muuten kunnossa

Päästyäni Una sylissäni kotiin, varmistin että ovet ja ikkunat olivat visusti kiinni, ja silloin vasta maltoin laskea hänet maahan ja katsoa, missä kunnossa hän oikein oli. Painoa häneltä oli lähtenyt, mutta hän ei vaikuttanut olevan loukkaantunut eikä muutenkaan huonossa kunnossa. Loppuilta meni häntä helliessä ja varovaisesti hänelle ruokaa ja vettä antaessa. Soitin myös eläinlääkäripäivystykseen, jossa neuvottiin tuomaan varmuuden vuoksi hänet näytille seuraavana päivänä. Vein hänet seuraavana päivänä käynnille, ja onnekseni hänellä ei ollut mitään hätää, monen metrin pudotuksesta hän oli selvinnyt kuin ihmeen kaupalla ilman vammoja, ja tavallisella ruoalla hän palasi takaisin normaaliin painoonsa viikon sisällä.

Jos sinulle joka luet tätä, käy joskus niin, että sisäkissasi tippuu ikkunasta/parvekkeelta tai muuten karkaa, oman kokemukseni mukaan neuvoisin kutsumaan häntä aamuin illoin kun on hämärää ja rauhallista, ja luottamaan siihen, että kun kissasi on kerännyt tarpeeksi rohkeutta, hän kyllä vastaa sillä hän kyllä haluaa tulla takaisin kotiin luoksesi.

Toinen vinkkini on se, että älä luovu toivosta, äläkä usko mitä muut sanovat. Pysy vahvana ja luota siihen, että kissasi tulee takaisin. Minun tapauksestani on nyt kolme vuotta, ajattelen edelleen usein sitä, miten hirveältä se tuntui, kun toinen oli kadoksissa, mutta sitten halaan bengalityttöäni, ja muistan, että kaikki oli sen arvoista.

Jade

Nelosesta, vitosesta ja vieläkin korkeammata pudonnut kissa tuskin selviää kolhuitta.
Etsimisohje