Juttu-makasiini

Vanhaenglanninlammaskoira meni metsään poikimaan

Toisinaan karkurit-fi -sivustolla on näköhavainto emäkissasta, joka liikkuun pentujensa kanssa.
Jos koiran tai kissan pennut on syntymän jälkeen tapettu,  seuraavia pentujaan ei tiineenä oleva emo  enää synnytäkään kotona vaan menee piiloon synnyttämään.

Pörri oli vanhaenglanninlammaskoira.  Isä toi sen yllättäen jostain maalaistalosta. Pörri oli vaalea, pitkäkarvainen narttu, jonka silmät pilkistivät otsatukan alta. En tiedä olilko se puhdasrotuinen. Isä ei tiennyt sen ikää, mutta hänen mukaansa sillä oli ollut pari pentuettakin. 

Kun isä otti Pörrin autosta ulos, koira lähti karkuun. Mina lähdin pyörällä Pörrin perään. Menimme peräkanaa lähes kaksi kilometriä kunnes Pörri väsähti ja sain sen kiinni.

Pörri karkaili vielä myöhemminkin mennen aina samaan paikkaan, ja minä hain sen kotiin. Viimeisellä karkaamiskerralla emme huomanneet sen lähtöä.. Kun Pörri palasi omatoimisesti kotiin, sen etujalkojen välissä oli kaksi isoa reikää, joista meni pitkä haava ihon alle. Se kuntoutui eläinlääkärin ohjeilla.

Pörri synnytti metsässä


Nuori lapinkoira varkaan matkassa?

Tänä päivänä ei edes tiiviissä kyläyhteisössä voi jättää koiraa hetkesikään silmistään.  Aina on olemassa mahdollisuus, että joku ohiajava rikollinen käyttää tilaisuutta hyväkseen ja nappaa yksinäisen koiran mukaansa.

Yksivuotias, kiltti lapinkoirauros katosi pihalta Alahärmän Voltissa perjantaina 21.4. iltapäivällä.  Vaikuttaa siltä, ettei uros lähtenyt kotipihalta omatoimisesti ainakaan kylätietä pitemmälle.   Suden suuhunkaan se ei ole joutunut, koska Ala-Härmässä ei enää huhtikussa tehty susihavaintoja. Viimeisin susihavainto oli jo 18. maaliskuuta yksin liikkuneesta sudesta, joka siirtyi Vaasan lähelle.

Ilveksiä Alahärmässä on jonkin verran. Normaalisti ilves käy koiran kimppuun vain, jos koira yrittää hyökätä.

Kun koiran katoaminen huomattiin, lumisessa pihassa olleet tassunjäljet tutkittiin. Ilveksen jälkiä ei nähty.
- Lähellä oleva jokikin oli vielä jäässä, muistelee koiran isäntä Heikki Lehtinen ja lisää, että koiran katoaminen on ollut etenkin perheen tyttärelle kova paikka.

Ainakin parikymmentä henkeä oli koiraa  etsimässä sen jälkeen, kun se katosi.  Oma pihapiiri, rakennukset, tienvarret, kaikki kolattiin ilman että koirasta näkyi jälkeäkään. Se ei myöskaan ollut oman ja ympäristökuntien löytöeläintarhoissa.

Kotiavustajan menttaliteetti


Koirasudet käväisivät Vantaalla

Joillakin ihmisillä on ennakkoluuloja koirasusia kohtaan. Perheenjäsenenä kasvava koirasusi käyttäytyy kuin
mikä tahansa koira.

Tästä hyvänä esimerkkinä ovat koirasudet Hero, Gina, Haidy, Wanda ja Yoda, jotka esittivät susia kiinalaisfirman Vantaalla kuvatussa videossa jokunen vuosi sitten.

Koirat olivat kuvausalueella omistajiensa hallinnassa. ja käskytettävinä. Mitään haavereita ei niiden kanssa sattunut.

Lopputulos on vauhdikas ja mielikuvituksellinen.  

Tässä näyte videosta

 


Kiltti hoitokoira pääsi hengestään

Heinäkuun alkupäivinä jätti seinäjokelaisperhe koiransa hoitoon. Tarkoitus oli ollut viedä koira tuttuun hoitolaan, mutta siellä oli täyttä. Koiranomistajat lähtivät turvallisin mielin lyhyelle lomamatkalle. Mies, jonka huomaan 1,5-vuotias koira uskottiin, väitti koiran karanneen hirven perään.

Koiran ruumis löytyi lauantain 13.7.13 vajaa viikko katoamisesta kalastamassa olleiden poikien toimesta.  Kiltti norjanharmaan ja belgianpaimenkoiran sekoitus oli sidottu ja upotettu jätesäkissä kuolemaan.  Poliisi tutkii tapausta rikoksena. Koiran jäännökset on lähetetty patologille.

Osanottomme koiran omistajille.  Kenenkään lemmikki ei ansaitse moista kohtaloa.  

JK.

Silminnäkijähavaintoja voi ilmoittaa soittamalla 0400-762009 tai sähköpostitse tutkinta.seinajoki(at)poliisi.fi

 


Apinanmyynti-ilmoitus

upea vauva apinalla Monkeys hyväksyttäväksi
Meidän vauva apinalla apinat ovat vain 2 vasemmalla ja joitakin muutaman viikon vanha. ne ovat viime kaikissa laukausta, hyvä lasten kanssa ja lelut ja muut kodin lemmikit, vastata heidän nimensä ja ovat erittäin viihdyttävä. Rakastaa olla kävellä ympäriinsä
. Nämä vauva apinalla apinat ovat vain 9 viikkoa vanha. Kysy lisätietoja ja nykyisen kuvia. Kopioi osoitteemme kuvaa kuvan ja ota meihin suoraan postitse


Varastettuja kissoja ja koiria 2003-2006

Olemme siirtämässä vv. 2003-06 varastettujen ilmoituksia nykyiselle sivustolle. ilmoitukset ovat olleet linkin takana ja halusimme ne paremmin esille, koska nettiä käytetään huomattavasti enemmän kuin niinä vuosina, joina kyseiset kissat ja koirat katosivat.  Aikaa on kulunut, ja osa on jo ikänsä takia eläinten taivaassa.


Sakemanni ei päässyt löytöeläintarhaan viikonloppuna Imatralla

Tässä tapaus siltä ajalta, kun Imatran kaupunki ei noudattanut eläinsuojelulain 15 pykälää, vaan löytöeläintarha toimi ainoastaan virka-aikana.

Saksanpaimenkoiran talteenottanut mieshenkilö lähti yrittämään onneaan, eli kolkuttelemaan ovea paikalliselle eläinlääkäriasemalle, joka kunnan löytöeläintarhaa "hoitaa".

Hän soitti summeria ja kolasi ovea kunnes harmaatukkainen mies ilmestyi eteiseen, puisteli päätään ja poistui saman tien. Veti varmuudeksi mennessään vielä sisäoven kiinni, ettei kolkuttelu enää kuuluisi sisälle.

Talteenottaja soitti löytöeläintarhan 0600-numeroon, joka oli hänelle Suomen Löytöeläinavusta annettu ja kerrottu, että puhelu maksaa kaksi euroa minuutti. Soittoon ei vastattu,

Talteenottaja ymmärsi yskän ja lähti koira autossaan poliisiasemalle siinä toivossa, että päivystysvuorossa ollut partio sattuisi poikkeamaan siellä sattumoisin.

Ei koiria poliisiautoon

Koska asemalla ei oltu paikalla, talteenottaja soitti hätänumeroon, josta kerrottiin kummankin partion olevan kiireisiä ja sanottiin, ettei polisiauton kyytiin oteta koiria. 

Talteenottaja lähti etsiskelemään koiran omistajaa alueelle, josta hän koiran oli löytänyti. Lopulta löytymispaikan lähellä sijaitsevassa pubissa joku tiesi, että koira oli karannut omistajan tyttäreltä, Itse omistaja oli matkoilla.


Imatran löytöeläintarhatilanne kärjistyi

Imatran löytöeläintarhalla pidettiin löytökissaa avoimissa löytöeläintiloissa, jonne saattoi kuka tahansa mennä.  Kun aluehallintovirastosta mentiin tarkastamaan löytöeläintarhaa, kissa lopetettiin raivotautiepäiltynä ja lähetettiin Eviraan.  Alustavien tutkimusten mukaan kissassa ei ollut raivotautia.
 

Kesäluun ensimmäisenä viikonloppuna Imatran löytöeläintarhalla oli talteenotettu saksanpaimenkoira.  Koiralla oli vettä, mutta tarhaan pääsi kuka tahansa sisälle, varkaatkin.  Omistajakin löytyi lopulta, mutta hän epäröi koiran hakemista omin luvin pois. Löytöeläintarhan puhelimeen ei vastattu.
 
Valitimme  läänineläinlääkärille, joka olikin kesälomalla  ja neuvoi soittamaan Imatran ympäristötoimen johtajalle Sirpa Suur-Hamarille.  Hamari sanoi siirtäneensä löytöeläintaraha-asiat tekniselle osastolle, jonne  lupasi kääntää sähköpostitse saamansa valituksen.  Katsellaan kesäkuun II viikonlopun yli ja palataan asiaan.

Postia Imatralta 12.5. 2013

"Pakko on kommentoida tuota Imatran löytöeläintarhatoimintaa. Tämä tapaus
sattui virka-ajan ulkopuolella 2013 toukokuussa,
mutta ilmeisesti pientä muutosta on tapahtunut helmikuun 2012 jälkeen. (Ks. alempana oleva tapaus helmikuulta 2012)


Etsijäkoira Darwin karkuria jäljittämässä


Mari Tonteri ja etsijäkoira Darwin.

Liedon Yliskulmalla otti kolmevuotias australianpaimenkoirauros karkureissulle mukaansa neljän kuukauden ikäisen hovawart-pennun.

Aikuinen koira palasi karkaamispäivänä kotiin ilman pentua. Kalle-pentu löytyi seuraavana päivänä, kun uuskaupunkilainen, Etsijäkoiraliittoa edustava Mari Tonteri ja etsijäkoira Darwin lähtivät karkurit jäljittämään.

Pentua oli jo ehditty ennen lauantai-iltapäivää etsiä karkureissulta  palanneen karkurin,  australianpaimenkoiran kanssa.  Kotipihalla oli selvät tassunjäljet, jotka osoittivat karkusuunnan, mutta heikkenivät ajotiellä. Vasta, kun pentu myöhemmin löytyi, varmistui, että aussi oli mennyt oikeaan suuntaan. Emäntä ei ollut luottanut koiransa etsintäkykyihin, joten parivaljakko kääntyi noin 700 metrin etsinnän jälkeen takaisin kotiin.

Mari Tonterin Darwin paineli heti pennun hajun saatuaan samaan suuntaan minne aussikin oli hakeutunut. Darwin jatkoi vielä hyvän matkaa eteenpäin kohdasta, jossa koirien emäntä oli kääntynyt aussin kanssa ympäri. 

Kun Darwin "merkkasi" pikkukarkurin olinpaikan, pentu loikoili rauhallisena noin 30 metrin päässä ajotieltä olevan vajan edessä ja antautui helpottuneelle emännälleen.


Linda on tähtenä taivaalla

Kauniin valkoinen samojedinarttu Linda jäi kotitalonsa seinän viereen odottamaan kun sen isäntä lähti käymään kaupassa. Kotiin ei jäänyt koiran lisäksi ketään muuta. Kun isäntä vartin päästä palasi, odotti häntä kotipihalla ikävä yllätys: Linda oli kadonnut.

Nurmikolla lojui monella kireällä solmulla seinään kiinnitetty nahkahihna. Koiravarkaalla oli ollut niin kiire, ettei hän ollut ehtinyt avata solmuja. Kukaan naapureista ei ollut nähnyt alueella hiippaillutta koiravarasta. Lindan isäntä teki koiravarkaudesta rikosilmoituksen ja ilmoitti myös löytöeläintarhaan ja Karkurit.fi sivuille. Maanantaina Lindan järkyttynyt emäntä soitti ja kertoi ottaneensa yhteyttä johonkin selvännäkijään. Emäntä harmitteli saaneensa vasta torstaille puhelinajan.
 



Kun seuraavan kerran juttelimme Lindan emännän kanssa, hän sanoi lähettäneensä Lindan kuvan eläinkommunikoija Maria Karmille. Eläinkommunikoija oli saanut myöhemmin yhteyden Lindaan, joka oli kertonut, että hänen kotipihalleen oli ilmestynyt isokourainen mies, joka oli ottanut häntä kiinni kaulapannasta, vetänyt väkisin pihalta pois ja nostanut auton takapenkille.