Varastettuja kissoja ja koiria 2003-2006

Olemme siirtämässä vv. 2003-06 varastettujen ilmoituksia nykyiselle sivustolle. ilmoitukset ovat olleet linkin takana ja halusimme ne paremmin esille, koska nettiä käytetään huomattavasti enemmän kuin niinä vuosina, joina kyseiset kissat ja koirat katosivat.  Aikaa on kulunut, ja osa on jo ikänsä takia eläinten taivaassa. Rakkaan perheenjäsenen katoaminen ei koskaan unohdu, ja ellei eläimen kohtalo selviä, asia painaa koko loppuelämän.  

Jos sinulla, joka luet näitä tietoja, on pienikin epäilys, että joku näistä varastetuista olisi aikanaan ilmestynyt johonkin tietämääsi paikkaan, esim. naapuriisi, joka on ehkä pahaa aavistamatta ostanut varastetun eläimen, ota yhteyttä päivystysnumeroomme 045 8861307.  Nimeäsi ei kerrota kenellekään.

NIVALAN JUNNONPERÄLTÄ Pohjois-Pohjanmaalta katosi 11-viikkoinen musta urospuolinen NOUTAJANPENTU heinäkuussa 2006 maalaistalon pihalta yhdessä 10 kg:n koiranruokasäkin kanssa. Havainnot ympäri Suomea.

VANTAAN Tikkurila,  Koivuhaka, Sinikellontie
"Joulu toi tullessaan meille suuren surun, kun 14-vuotias leikattu maatiaistyttökissamme VARASTETTIIN/katosi mystisesti pihapiiristämme 21.12.-06.
Olemme todella huolissamme kissastamme, koska siitä ei ole näiden vuosien aikana kuulunut yhtään mitään. Halusimme pitää sen itsellämme niin kauan, kuin se elää. Kissamme saattaa olla viety mihin päin Suomea tahansa".Jos huomaat tuttavillesi tai lähinaapureillesi ilmestyneen kissamme katoamiaikoihin edellä mainitut tuntomerkit omaavan kissan pyydämme ottamaan yhteyttä Suomen

JOUTSENOSSA varastettiin 28.8.05 yöllä taloon murtautumalla viisi PERHOSKOIRAA, yksi uros ja neljä narttua. Vain yksi koira oli jätetty, liekö onnistunut piiloutumaan vai eikö luppakorvainen perhonen kelvannut varkaille! Omistajan suru on suunnaton, puskaradio toimimaan jos jossain sattuisi vaikka tulemaan vastaan, tai naapurille muuttaa yks kaks isompi määrä perhosia kerralla. Kaikki varastetut koirat olivat papilloneja. Omistaja on kiitollinen kaikesta mahdollisesta tiedosta, joita odotetaan numerossa 
Yksi varastetuista koirista saatiin takaisin. Varkaita ei ole kuitenkaan tunnistettu.

Lähellä RIIHIMÄEN terveyskeskusta katosi 10.10. 06 suklaatäplikäs kiltti 4-kk ikäinen itämainen sisäkissan urospentu.

KARJALANKARHUKOIRANPENTU VARASTETTIIN ESPOOSSA 3.12.2005, Uros 6,5 kk. Toinen silmä sininen, toinen ruskea. Toimitettu ilmeisesti Seinäjoelle. Rikosilmoitus tehty Espoon poliisille. Ostaja luulee ehkä ostaneensa "rehellisen" koiran. Varas vei koiran junassa 3.12.2005 Helsingin rautatieasemalta. Mies on noin 175 cm mittainen,  72 -kiloinen, tumma luonnonkihara tukka. Etunimi Ilkka tai Iivari.

HELSINGIN TAPULIKAUPUNGISTA lähti 17.7.05 karkumatkalle 7 kk ikäinen vaalea, sekarotuinen uroskoiranpentu.  Kaksi eri ihmistä oli nähnyt pentua talutettavan erään kerrostalon pihalla pari päivää karkaamisen jälkeen, mutta pentu ei ollut enää kotimaisemissa, kun omistaja sai tietää havainnoista.   
Pennun etsisinnöistä kerrotaan täällä

Seuraava sivu