Juttu-makasiini

Ed. sivulta. Fanni...

Siirrettiin Rekkujen enkelikoriin

Fannista keskusteltiin Rekkurescuen nettifoorumissa. Kukaan foorumissa kävijä ei ollut sitä nähnyt. Vuoden 2012 helmikuulle saakka Heidi jaksoi odottaa ja toivoa. Ei minkäänlaisia havaintoyhteydenottoja. Heidi pelkäsi Fannin tavanneen kohtalonsa. Se ei olisi enää elossa. Hän siirsi Fannin tiedot Rekkujen enkelikoriin, mutta ei poistanut netistä Fannin katoamisilmoitusta.
- Toivo kyti jossain sisimmässäni vielä, vaikka kovin toivottomalta tuntuikin.
Heidi sen paremmin kuin muutkaan rekkulaiset eivät aavistaneet, että Fanni oli suunnannut Hämeenkyröön, jonne on Porista lähes 100 kilometriä. Fanni oli nähty Hämeenkyrössä jo ennen joulua. Ihmiset puhuivat, että paikkakunnalla käyskennelleet puolalaiset taulukauppiaat olivat jättäneet pikkukoiran jälkeensä. Sillä oli nimikin: Vanja.


Jalkansa loukanneen koiran hoito evättiin

Tuusulan moottoritiellä Tuomarinkylän kartanon kohdalla autoon törmännyt saksanpaimenkoiranarttumix päätyi Länsi-Vantaalla sijaitsevaan jäteastiaan. 

Nonna-koira oli livahtanut karkuun klo 22 aikoihin sunnuntai-iltana 8. maaliskuuta Länsi-Vantaalla. Se  oli kadonnut omistajan näkökentästä, eikä sitä löytynyt mistään. Koira oli kulkeutunut Tuusulanväylälle, jossa se oli törmännyt autoon. 

Ennen onnettomuutta oli Helsingin ja Vantaan rajalle, tien oikeaan laitaan pysäköity auto hätävilkut päällä. Autossa olijat olivat yrittäneet houkutella tiellä juoksennellutta koiraa luokseen ottaakseen sen kiinni. Koska koira ei ollut antautunut, oli paikalle soitettu poliisi.

Poliisi ei ollut ehtinyt vielä saapua paikalle, kun koira oli juossut tien keskipientareelta ajotielle, jossa se oli törmännyt pohjoisen suunnasta tulleen auton vasempaan kylkeen. Törmäyksen seurauksena koira oli alkanut kannatella vasenta etujalkaansa.  Törmäys olisi todennäköisesti ollut kovempi, ellei auto olisi hätävilkkujen ansiosta ajanut ”vain” noin 80 km/h. Kellonaika oli onnettomuushetkellä noin 1;40 yöllä
– Kaikki tapahtui niin äkkiä, etteivät pysäköidyssä autossa olleet ihmiset ehtineet nousta tielle varoittamaan koirasta, kertoo paikalla ollut henkilö

Epätoivoista selvittelyä


Reissaaja ei unohtanut

Nestori kaipasi laumaansa

Karkuteille lähtenyt uroskoira katosi kotiseudulta yli kolmeksi kuukaudeksi. Aikansa reissattuaan Nestori palasi kotiseudulle hyväkuntoisena, mutta laihtuneena.

Pitkään reissussa ollut karkurikoira lepää päivällä ja liikkuu yöllä. Hyvinkään Palopurosta marraskuussa 2005 karannut rottweiler-shäfer Nestori pakoili yli kolme kuukautta. Lähes koko sen karkuaika meni niin, etteivät omistajat tienneet missä uros oli ja oliko se enää edes elossa.

Ellei 21.11.05 olisi ollut jäteastian tyhjennyspäivä, olisi piha-aidan portti ollut kiinni, eivätkä koirat olisi päässeet omatoimiselle lenkille.


Reissaaja Nestoti

Koska myös koira-aitauksen portti oli unohtunut auki, koirat lähtivät karkureissulle. Koiralauma palasi myöhemmin kotiin ilman Nestoria. Lumessa oli runsaasti tassunjälkiä, jotka johtivat naapuritontille ja siitä metsään. Koska Nestoria ei kuulunut takaisin, ilmoitti koirien emäntä karkurista Kennel Laguuniin, jossa hoidettiin Hyvinkään löytökoirat ja laittoi ilmoituksen Karkurit.fi -sivustolle.


Kissa istui moottoritiellä

Karri loukkaantui moottoritiellä, eikä omistajaa löytynyt eläinlääkärikulujen maksajaksi. Kissan elämä oli hetken aikaa vaakalaudalla.

Kun Ari Hämäläinen ajeli Kuopiossa moottoritietä syyskesällä 2016, hän huomasi tiellä oranssinvärisen kissan.


Toipilas

-Näytti aivan siltä kuin kissa olisi istunut moottoritien ohituskaistalla, kertoo Hämäläinen, joka halusi pysäyttää autonsa, mutta kyydissä ollut henkilö oli toista mieltä.

Ari Hämäläinen vei kyydittävänsä perille, ja lähti palaamaan moottoritietä takaisinpäin ja näki hän taas saman kissan. Se ei istunut enää ohituskaistalla vaan oli siirtynyt teiden väliselle keskikaistalle. Hämäläinen ei epäröinyt enää hetkeäkään.
- Pysäytin auton tien laitaan, menin kissan luo ja otin sen syliini. Se oli ihan rauhallinen, kun kannoin sitä autoon, hän muistelee.

Hämäläinen laittoi kissan varoen auton etuosaan matkustajan paikalle ja päätti käyttää sen eläinlääkärillä. Koska kello lähenteli 22, eläinlääkäriasemat olivat kiinni. Ari Hämäläinen kysyi äidiltään eläinlääkäripäivystyksen numeron ja soitti vastaanottoon ennen kuin lähti viemään kissaa tutkittavaksi.

Kissa tutkittiin ja lääkittiin


Hugo-collie harhautui suunnasta

Helsinkiläisperheen kesämökiltä Mäntästä pääsiäisenä 2009 koiran karkaamisesta alkanut piina päättyi toukokuun 19. päivänä Pohjois-Pohjanmaan Kärsämäeltä tulleeseen puhelinsoittoon. 


Hugo

Soittaja kertoi, että Kärsämäellä oli juuri saatu houkuteltua kiinni laiha, reissussa rähjääntynyt blue merle collieuros, jonka katoamisilmoituksen hän oli löytänyt Karkurit.fi-sivuilta. Vaikka Hugon omistajat olivat soittaneet kaikkiin Suomen löytöeläintarhoihin, ei heidän mieleensä ollut juolahtanut, että helsinkiläiskoira suunnistaisi 300 kilometrin päähän Pohjois-Suomen Kärsämäelle, jonne sillä ei ollut mitään siteitä.

Tarja ja Jari Nylanderin Hugo-collie oli ollut vapaana kesämökin pihalla, kun se oli yhtä äkkiä kadonnut. Kun katoaminen huomattiin, ei koiraa enää näkynyt missään. Joitakin päiviä myöhemmin siitä saatiin varman tuntuinen näköhavainto. Uros oli penkonut huoltoaseman takapihalla jäteastiaa. Havainto tavoitti omistajat niin myöhään, että karkuri oli ehtinyt lähteä jonnekin.

Lepäili joenrannalla


Koirasudenpentua etsimässä

Luovutusiän ohittanut koirasudenpentu oli ollut kateissa kaksi päivää. Pentu ja sen Ronja- emä olivat karkaamishetkellä Sipoon Söderkullassa kasvattajan ukin Bror Åbergin luona. Katoamista ei oltu ilmoitettu löytöeläintarhaan, tai nettiin. Eikä kukaan ollut etsinyt pentua. 

Kasvattajan Pukkilassa asuva veli oli mennyt tervehtimään ukkia ja päättänyt samalla leikata pitkäksi kasvaneen nurmikon. Ennen ruohonleikkurin käynnistämistä veli oli hakenut emäkoira Ronjan ja kahdeksanviikkoisen pennun pihalle. Arka pentu oli luikkinut heti leikkurin ääntä pakoon emä perässään. Emä oli palannut samana päivänä myöhemmin takaisin ilman pentua. Koiraemo osaa etsiä

imetysikäisen pentunsa. Jos pentu on sen mielestä liian vanha roikkumaan nisissä, se saattaa jopa jättää sen jonnekin tahallaan. Ehkä tässä oli käynyt niin.

Kuulin pennun katoamisesta aivan sattumoisin, kun kasvattajan äiti soitti minulle. Kun olimme lopettelemassa puhelua, hän huokaisi:
- Kun se pentukin otti ja katosi.
- Mikä pentu katosi? kysyin.
- Meidän ukin luona hoidossa ollut tyttäreni koiranpentu. Se lähti keskiviikkona emänsä kanssa metsään eikä tullut takaisin. Emä jätti sen jonnekin.
- Keskiviikkona kadonnut! On jo perjantai ja vasta nyt kerrot minulle! Lähden Sussun kanssa pentua etsimään!

Lopetimme puhelun ja aloin tehdä katoamislappuja. Kuvallinen olisi ollut parempi, mutta minulla ei ollut pennun kuvaa. Tiesin vain, että


Poliisikoiralla etsitään ihmisiä

Ihminen ja eläin jättävät kulkiessaan tiehen ja maastoon oman yksilöllisen hajunsa. Koulutetut poliisikoirat etsivät kadonneita ihmisiä. Kadonneita koiria ja muita lemmikkejä ei poliisikoirilla etsitä.


Belgianpaimenkoira malinois toimii  
oppitunneilla havaintovälineenä.

Hämeenlinnan Poliisikoiralaitoksessa kouluttajana toimiva ylikonstaapeli Jarmo Happo kuvailee koiran hajuaistia ihmisen ajattelukykyä paremmaksi. Siihen, onko koiralla miljoona vai puolitoistamiljoonaa kertaa parempi hajuaisti, Happo toteaa:
- Se vaihtelee sadastatuhannesta miljoonaan, mutta on todettu, että se on riittävä.

Henkilöetsinnässä koiralle annetaan lähtöhaju. Tarkoitus on aina löytää etsittävä. Kun ihminen on kateissa, ei etsinnän aloittamisessa viivästellä.
- Meillä on pääpiirteenä koulutuksessa, että haju on vielä löydettävissä, jos ollaan 12 tuntia jäljessä, Happo kertoo.


Keskikorvantulehdus, jatko...

Roopen keskikorvantulehdus,
jakoa sivulta 9

27.11.2011
Niin se vaan sitten Roopenkin kohdalle tuli viime perjantaina lähtö juuri, kun Roope täytti 13 ja puoli vuotta, Roope heräsi 25.11.2011 aamulla seitsemältä molemmat takajalat halvaantuneina. Tuskia sillä ei ollut, mutta ilmeisesti aivoihin oli joku häiriö tullut, koska sen pää heilui aavistuksen verran eikä se pystynyt juomaan vettäkään. Vein sen puoliksi kantamalla kahvavaljailla ulos tarpeilleen. Jonkin ajan kuluttua pää lakkasi heilumasta, ja Roope pystyi juomaan vettä. En tiedä johtuiko halvaantuminen keskikorvatulehduksesta, joka Roopella oli maaliskuussa. Syynä voi olla myös se, että Roopessa oli saksanpaimenkoiraa. Siinä oli myös aavistus tanskandoggia ja labradorinnoutajaa.  

Vein Roopen eutanasiaan, en jäänyt odottamaan, että sille tulisi uusia häiriöitä. Ei se ressukka päässyt kävelemään autoon mennessä, eikä autosta poistuessa. Kannatin sitä valjaista. Roope auttoi itse etujaloillaan, kun nostin sen valjaista auton takapenkille. Vaikka ydäntä kivisti, yrin olla mahdollisimman reipas, ettei Roope ahdistuisi.

Seuraavana päivän hautasin Roopen pieneläinhautausmaalle, jossa myös osa Roopen iäkkäiksi eläineistä sisaruksista ja kaksi kissakaverusta lepää.


Ninette karkasi uudesta kodista

Lammasvahti puri köyden poikki

Yksivuotias estrelanvuoristokoira Ninette karkasi uuden kodin pihalta jo ensimmäisenä iltana. Kasvattaja ei päässyt työmatkansa takia heti hätiin.

Ninette otti hatkat vuoden 2004 marraskuisena sunnuntai-iltana. Narttu oli hetkeä aikaisemmin tuotu Lahden koiranäyttelystä uuteen kotiinsa Keski-Suomen Suniaisiin. Se oli ollut pihalla narussa 10 minuuttia valvomatta ennen kuin se puri narun poikki ja katosi. Jos koiran uusmaalainen kasvattaja Satu Vanhanen olisi voinut peruuttaa seuraavan päivän työmatkansa, hän olisi lähtenyt heti auttamaan yksivuotiaan kasvattinsa kiinni saamisessa. Karkurista saatiin joitakin havaintoja, mutta uusi omistaja ei ehtinyt koskaan ajoissa havaintopaikoille.

Havainnot loppuivat 27.11. kun karkaamisesta oli vajaa viikko.
- Luultiin, että narttu oli mennyt heikoille jäille. Lopulta tiistaina 30. marraskuuta tuli tieto, että koira oli nähty 15 kilometrin päässä, muistelee Ninetten isäntä Hans Kallberg.
- Kun pääsin havaintopaikalle, Ninette ei ollut enää siellä. Seuraavana päivänä sain havaintosoiton neljän kilometrin päästä, mutta Ninette oli juossut pikkutieltä metsään ja oli illalla jo muualla.

Kasvattaja lähti tuttujen koirien kanssa auttamaan

Satu Vanhanen palasi joulukuun ensimmäisenä päivänä työmatkaltaan ulkomailta. Kuultuaan, että hänen kasvattinsa oli edelleen


Pörrö-kissa oli useita vuosia karkuteillä

Leikattu narttukissamme Pörrö, lähti alle kolmevuotiaana omille teilleen vuoden 2008 kesäkuussa. Meillä oli kaksi vanhempaakin kissaa, Pörrön emä ja veli, jotka ovat meillä edelleen. Pörrön kadotessa asuimme lähellä pienen kaupungin keskustaa.

Ilmoittelin katoamisesta naapureillemme, ystävillemme, löytöeläinkoteihin ja sähköpostitse sadoille ihmisille. Laitoin myös ilmoituksia nettiin, kauppoihin, paikallislehteen, radioon ja ties minne. Yritimme keksiä kaikki mahdolliset keinot.

Kuljin etsiskelemässä kisuamme ympäri kaupunkia, joskus yksin, joskus oli ystäviä auttamassa, usein oli myös mukanani perheemme poikakisu Mauku, jota Pörrö rakasti suuresti. Maukulla on kova ja kuuluva ääni ja se juttelee paljon. Ajattelin, että kun Pörrö kuulee tutun kissan äänen, uskaltautuu tulla piilostaan. Mutta niin ei vain käynyt.

Saimme lehdessä olleen ilmoituksen jälkeen puhelun, että aivan kaupungin keskustassa oli auton alle jäänyt kissa. Ilmoittaja oliehtinyt kissan jo haudatakin. Hän oli varma, että kissa oli meidän.Voi sitä hirvittävää surua!  Vaikka se ilta ja yö menivät suorastaan ulvoessa, en silti ollut täysin vakuuttunut, että auton alle jäänyt kissa olisi Pörrö. En olisi saanut rauhaa, ellen olisi saanut tarkistettua, oliko kuollut kissa meidän. Kaikella kunnioituksella kävimme mieheni kanssa avaamassa kisun haudan. Kissa ei ollut meidän, mutta oudon sillmissä se oli näyttänyt samalta.

Ystävällisiä kanssaihmisiä