Juttu-makasiini

Varja karkautti ja hälytti

P E L Ä S T Y M I N E N

 

Luka oli ollut uudessa kodissa Nurmijärvellä kaksi viikkoa, kun se pelästyi ja lähti karkureissulle. Uusi narttukaveri Varja ei ollut Lukan karkaamisesta moksiskaan, mutta kun karkuri ilmestyi pihalle, haki Varja emännän hätiin.

Kun nurmijärveläinen Manna Parkkonen antoi Lukalle kodin, oli tiedossa, että uros oli karannut sijoituspaikastaan kaksi kertaa. Ainakin toisella kerralla se oli juoksennellut Kehä kolmosella.
- En tiedä kuinka arka, vasta Viipurista tullut Luka oli väliaikaisessa hoitopaikassa ollessaan osannut keplotella ovet auki, mutta jotenkin se oli onnistunut, pohtii Manna.


Varja ja Luka

Parkkosille muutettuaan uros ei availlut ovia, mutta tuore kaverikoira Varja tavallaan karkautti Lukan tahtomattaan.
- Varjalla on tapana juosta kotipihalta pikkutielle ja palata takaisin pihalle. Jouluaaton aattona 2012 Varja teki taas juoksuharjoituksia. Kun huusin Varjaa, hihnassa ollut Luka pelästyi.

- Sillä oli yllä valjaat ja panta, mutta se peruutti säikähtäessään, veti remmit kireäksi ja puri ne poikki yhdellä rouskaisulla. Remmit katkesivat kuin saksilla olisi leikattu, koiralla on niin terävät takahampaat!


Otteita karkurikirjasta

V A R A S T E T T U J A   K O I R I A

Chow chow Otto nähtiin Rauman torilla

 

Varsinais-Suomen Vehmaalla katosi heinäkuussa 2005 kermanvärinen alle yksivuotias kiinanpystykorva Otto.

Otto jäi odottelemaan turkulaispariskunnan kesäasunnon koira-aitaukseen, kun omistajat lähtivät kauppaan. Pahaksi onneksi alkoi ukkostaa. Kun Jomperot palasivat takaisin, ei Otto ollut enää tarhassa. Se oli hajottanut aidan ja lähtenyt ukkosta pakoon. Terttu Jompero ilmoitti katoamisen löytöeläintarhaan ja Karkurit.fi –sivustolle.

Koska koiraa ei löytynyt, Oton emäntä soitti Koiraetsijät ry:hyn, josta kerrottiin, että kahden etsijäkoiran uusmaalainen ohjaaja oli parhaillaan koirineen koiraleirillä Turun seudulla.
- Etsijäkoiran ohjaaja otti meihin yhteyttä. Seuraavana päivänä hän tuli koirineen Ottoa etsimään, kertoo Oton emäntä.

Ukonilmasta alkanut huono tuuri jatkui; etsintä piti keskeyttää, koska Annen uroskoiraa Aimoa puri käärme.
-Etsintää jatkettiin Annen nuoremman koiran Sissyn kanssa seuraavana päivänä. Etsijäkoira uupui kesken kaiken, kun lämpötila kohosi 32 asteeseen. Meidän isännällä oli kylmää vettä litramäärin mukana, mutta sekään ei auttanut.

Havainto Rauman torilta

Omistajat jakoivat katoamislappuja, ilmoittivat Otosta lehdissä ja kävivät tarkistamassa kaikki saamansa näköhavainnot. Vaikka


Ceci katosi keskiyön auringossa

V A R A S T E T T U J A

Ceci katosi keskiyön auringossa

Japaninpystykorvanarttu Ceci katosi 7. heinäkuuta 2016 yöllä Inarin Talvituvan kylässä. Katoaminen tapahtui aivan yllättäen 12-vuotiaan koiran jättäydyttyä muusta laumasta jälkeen.

Birit Schenk muistaa keskiyönauringon paistaneen kasvoihinsa, kun hän kulki koiriensa kanssa Simmettijärventietä kohti Simmettijärveä. Välillä hän pysähtyi ottamaan valokuvia. Huomattuaan, ettei 12-vuotias Ceci ollut enää joukon jatkona, Birit vihelteli


Varas nappasi Cecin
keskiyön auringossa

koirapilliin.
- Ceci on aina tullut koirapillin äänen kuullessaan. Se tietää, että silloin saa makupaloja, sanoo Birit.

Koska koiraa ei näkynyt eikä kuulunut, ajatteli Birit sen lähteneen tuttua tietä kotiin, jonne se oli mennyt omin päin pari kertaa aiemminkin. Metsästysviettiä ei japaninpystykorvilla ole, joten hän tiesi, ettei se ainakaan riistan perään ollut lähtenyt. Soratiellä ei näkynyt autoja ja nelostielläkin liikennettä oli aika vähän.

- - - - -


Rocky ei olisi jättänyt vapaaehtoisesti Lunaa

O U D O T   K A T O A M I S E T

Mari Immosen perheen koirat, huskynarttu Luna ja huskymixuros Rocky karkasivat kodin piha-aidan alta aamuyöllä 1.8.2015 Mäntsälän Ohkolassa. Luna löytyi Arolan kylästä, Rockya kaivataan edelleen kotiin.

Koirien karkaamisyön jälkeen Luna löytyi neljän kilometrin päästä omakotitalon terassilta Arolan kylästä. Se oli istunut aamuyhdeksästä asti erään talon terassilla. Mari sai tietää Lunan olinpaikan vasta


Rocky kateissa

iltapäivällä. Kun hän meni koiraa hakemaan, ja pyysi Lunaa etsimään Rockya, Luna johdatti hänet seuraavan talon portaille ja pyrki taloon sisälle. Kun talossa ei oltu kotona, se kuljetti Maria lähitalojen pihoille.
- En voinut kauaa etsiä Lunan kanssa, koska se ontui kahta jalkaa ja sen takapääkin oli selvästi kipeä. Se oli saanut autosta iskun selkään tai jotain vastaavaa. Meni viikko ennen kuin selkä tuli kuntoon.

Luna ei ole ollut henkisestikään koirakaverinsa katoamisen jälkeen entisellään.


Nessu katosi Karkkilassa

O U D O T  K A T O A M I S E T

Nessu juoksi pois kesken palloleikin

Karkkilan Siikalassa 30.7.2012 kadonneen jackrusselinterrierinarttu Nessun kohtalosta ei ole vielä saatu selvyyttä.

Kesäinen päivä oli hämärtymässä, kun Teija Lempinen heitteli miehensä kanssa puolitoistavuotiaalle narttukoiralleen Nessulle palloa karkkilalaisen omakotitalon pihalla. Pariskunnalla oli tarkoitus lähteä ajamaan myöhemmin illalla kotiin Helsinkiin.


Nessua kaivataan kotiin

 


Lukijalle

Kun Karkurit.fi sivut avattiin joulukuussa 2003, vastaavanlaista sivustoa ei Suomessa vielä ollut. Moni ei edes tiennyt miten paljon koirat ja kissat harrastavat karkailua. Ilmoituksia piti ensi alkuun jopa haalia tuttavapiiristä. Eläinsuojelulain 15 pykälä löytöeläinten talteenotosta sijoitettiin etusivulle. Lääninhallituksista pyysimme löytöeläintarhojen yhteystiedot. Kun emme olleet varmoja nimittäisimmekö löytöeläinten talteenottopaikkoja löytöeläinkodeiksi, taloiksi vai tarhoiksi, aloimme käyttää niistä nimitystä löytöeläintarha. Olemme päättäneet, että muutamme löytöeläintarha -nimityksen löytöeläinkodiksi sitten, kun yksikään löytöeläintarha ei kohtele löytöeläintä kaltoin. Edelleen on paikkoja, joissa etenkin kissoja vihataan ihan oikeasti, eikä niille edes haluta löytyvän uutta kotia. Vastaavasti on löytöeläintarhoja, joita jo nyt voisi kutsua löytöeläinkodeiksi. Ja on tuhansia kissanomistajia, jotka ottavat uuden kissan, kun entinen katoaa. Ja kissan- ja koiranomistajia, jotka eivät koskaan luovu toivosta, kun rakas lemmikki on kadonnut.


Arka koiranpentu pakoili vajassa

Etsintä kesällä 2006

Luovutusiän ohittanut koiranpentu oli ollut kateissa kaksi päivää, katoamista ei ollut ilmoitettu minnekään, eikä kukaan ollut etsinyt pentua. Kasvattaja oli sairaalassa ja pentu oli oli ollut 86-vuotiaan vanhuksen hoivissa. Muut pennut oli haettu myytäväksi Mäntsälään.

Kasvattajan veli oli mennyt katsomaan Sipoon Söderkullaan ukkiaan, jonka hoivissa oli koirasusiemä Ronja ja 23.4.06 syntynyt narttupentu. Kun velipoika alkoi leikata nurmikkoa, hän haki emäkoiran ja pennun ulos ennen kuin hän käynnisti leikkurin. Arka pentu lähti heti kovaa leikkurin ääntä pakoon emä perässään.  Emä palasi samana päivänä takaisin ilman pentua.


Lulu karkureissun jälkeen


Koira kateissa

Kadonneen koiran etsiminen

Useimmat karkuteillä olevat koirat palaavat karkaamispaikkaan tai ainakin lähelle, ellei matkalla tule estettä. Koiran nimeä ja karkaamisosoitetta ei voi julkistaa. Ei myöskään saatuja havaintoja, ettei kumpaankaan paikkaan mene vierasta väkeä.

- KUN KOIRA ON KATEISSA, pyydä Facebookin katoamisilmiotuksissa havainnot puhelimeesi, johon on kyektty koputustoiminta ja VASTAA tuleviin puheluihin.

- Miksi puhelimessa pitää olla koputustoiminto päällä?  

- Siksi, että kaikki havainnontekijät eivät välttämättä soita uudelleen. On todella turhauttavaa, jos näet kadonneen lemmikin, löydät sen katoamisilmoituksen, eikä katoamisesta ilmoittanut reagoi kun yrität soittaa havainnosta tai hänen puhelimensa tööttää varattua.

- ilmoita katoaminen löytöeläintarhaan ja nettiin mahdollisimman pian. Jos olet parhaillaan  itse koiraa etsimässä, pyydä kaveria tekemään katoamisilmoitus. Mikrosirusta ilmoitetaan ainoastaan löytöeläintarhaan. 

Kun koira on karkuteillä, se on ikään kuin varpaillaan. Useimmat koirat lähtevät pois jos niitä huudelee. Koira ei yleensä tule edes omistajan kutsusta luo, eikä koira vastaa vaikka se olisi jäänyt kiinni fleksistä. Vasta päivien päästä se saattaa hälyttää haukunnalla.