Hormonitoiminta muuttui sterilointileikkauksessa

Ikä rauhoitti, mutta se toi terveysongelman

Kun koira vanhenee, sen olemukseen tulee arvokkuutta ja jokainen täysijärkinen nuori koira kunnioittaa koiravanhusta. Simppu on kuin mikä tahansa vanha koira. Se oli pentuna villi, rauhoittui aikuistuttuaan ja elää nyt 14,5-vuotiaana arvokasta vanhuuttaan.

Koira vanhenee yhden vuoden kuluessa seitsemän vuotta. Suurista ja keskikokoisista koirista harva elää 13-vuotiaaksi. Monesti iäkkään koiran elämä tyssää takajalkojen halvautumiseen; silloin sille suodaan armokuolema.

Simppu, joka ihmisiässä olisi jo 101,5-vuotias, on saksanpaimenkoiran ja suomenpystykorvan risteytys. Sen säkäkorkeus on 50 cm ja paino noin 25 kiloa. Nuorena se oli meneväinen ja vielä kolme vuotta sitten se jaksoi juosta loputtomiin, jos tuli kiire. Nyt se laahustaa omaan tahtiinsa. Jos sen kanssa lähtee jonnekin viime tingassa, takuulla myöhästyy. Simpun takajalkojen polvet tuppaavat nykyisin kummasti taipumaan maata kohti eivätkä takajalat kestä pitkää lenkkiä kovalla pakkasella. Silloin ulkoillaan vain kotipihalla ja silloinkin pakkanen haittaa. Apua Simppu ei huoli vaan se haluaa sisään lämmittelemään. Kauniilla kuivalla kelillä Simppu nauttii kulkemisesta ja jalka nousee kuin nuorella tytöllä.

Kappale yhteistä elämää
Koira on kuin ihmisen elämänkumppani. Se on isäntänsä – emäntänsä rinnalla niin hyvässä ja kuin pahassakin. Lähes 15-vuotiaan Simpun elinaikana on tapahtunut kaikenlaista. Oli ainakin nousukausi, pankkilakko ja lama. Simppu ei niistä onneksi mitään tiennyt. Vaikka koira joskus elämöi  haukkumalla, niin koskaan se ei moiti omistajaansa . Se ei nalkuta kuin vihainen vaimo tai meso kuin äkäinen äijä. Se on uskollisempi kuin ihmiset eikä vaatimalla vaadi enemmän kuin saa. Mitä nyt vähän makupaloja kerjää.

Eläinten ihan niin kuin ihmistenkin asioiden tärkeysjärjestys muuttuu iän karttuessa. Nuorempana Simppu ui lähes päivittäin. Nyt se hädun tuskin matelee matalikossa eivätkä kumilelut, joita se ennen haki uimalla kaukaakin, kiinnosta enää edes kuivalla maalla.  Jos pihamaalle ilmestyy vieras kissa, Simppu saattaa korkeintaan ilmoittaa haukkuen kissalle, että sen pitäisi olla jossakin muualla. Vetreimpinä elinaikoina pelkkä elämöinti ei tullut kuuloonkaan vaan kissa sai kyytiä.

Muinoin Simppu katosi usein lähimetsään ja jänis sai kyytiä. Tosin se ei jänistä kiinni saanut. Onneksi. Simppu pyydysti myös päästäisiä, mutta ei syönyt niitä. Nyt saa hiirikin kulkea nenän alta ja sen yksin tekemä kävelylenkki ulottuu korkeintaan talon edessä olevalle tielle.

Kenellekään ei Simpusta ole varaa, mutta silti häiriintynyt narttukoira puri sitä ressukkaa viime kesänä silmän alle.  

Väittävät, ettei vanha koira opi uusia temppuja. Simppu on vasta vanhana oppinut elämään kahden tyttökissan, Kanelin ja Sokerin kanssa. Tosin sopeutuminen on ollut sitä, ettei se kiinnitä kissoihin mitään huomiota, korkeintaan väistää saadakseen olla rauhassa.

Vanhuus ei tule yksin
Simppu-neiti oli koko ikänsä terve kuin pukki. Niin luultiin, koska rokotuskäynneillä ei Simpussa huomattu mitään erikoista kunnes se sai vuosi sitten munasarjatulehduksen. Kun se leikattiin, sen kohdusta löytyi kaksi kasvainta ja munasarjasta kysta.

Simppu toipui leikkauksesta, mutta viime syksynä ennen täysin sisäsiisti koira lakkasi reagoimasta kakkahätään ja se saattaa tehdä tarpeensa sisälle, vaikka olisi juuri tultu ulkoa. Se on yksi syistä miksi Simppua ei ole enää viety vanhempieni luo maalle. Toisinaan ehdimme lykätä sen ennen H-hetkeä pihalle. Usein vahinko ehtii tapahtua.

Vuodenvaihteessa Simppu alkoi pissatakin alleen. Siitä se silminnähden kärsi ja yritti hämmentyneenä nuolla lattiaa.

Pelkäsin, että ainoa ratkaisu tilanteeseen
olisi armokuolema ja yritin totutella siihen,
että Simpulle tulisi lähtö.

Ajatus tuntui oudolta koska kaikesta huomaa – eikä vähiten Simpun hyvästä ruokahalusta – että Simpun elämänhalu on yhä voimakas. Niinpä päätin ettei Simppua yhden pissavaivan takia päiviltä päästetä.

Simpun virtsassa ei ollut bakteereita. Pissavaiva johtui estrogeenituotannon loppumisesta. Vaivaan on olemassa lääkekin, joten se puoli on hoidossa. Aivan kuten ihmislääketiede, myös eläinlääketiedekin nykyisin niin edistynyt, että jos omistajalla vain kärsivällisyyttä riittää, löytyy eläinlääkäriltä lemmikin vaivoihin muutakin apua kuin lopetuspiikki.

Simppu saa päivittäin yhden B-vitamiinin, joka sisältää seitsemää lajiketta ja auttaa särkeviin luihin ja aineenvaihduntaan ja pitää sen limakalvot ja havaitsemiskyvyn kunnossa.

Simppu nauttii tulevista kesäpäivistä ja etenkin viileistä kesäilloista. Se kävelee tai makaa kotipihalla, haistelee ja nuuhkii, tarkkailee ympäristön tapahtumia ja on silminnähden onnellinen. Kesällä on sen hoitaminenkin helpompaa. Simpulla on terve, ikäisekseen vahva sydän ja tarkka hajuaisti. Kuulo on heikentynyt. Se kuulee vain sen minkä se haluaa.

Maija Ankkuri

Julkaistu Keravan Seudun lemmikkiliitteessä maaliskuussa 1997

Danan lonkkaproteesi kesti koko elämän