Karkurikirjan lukijalle
Karkurit.fi -sivuston aloituskuva vuodelta 2007. Kuvassa oikealla ensimmäinen etsijäkoiramme Sussu. Kuvassa vasemmalla poseeraa varastettu, terhakka perhoskoiranpentu, joka löytyi mikrosirun ansiosta.
____________________________________________________________________________________________________________________________
Kun Karkurit.fi sivusto joulukuussa 2003 avattiin, ei Suomessa ollut vastaavanlaista sivustoa. Katoamisilmoituksia piti ensi alkuun haalia jopa tuttavapiirin kautta. Pikkuhiljaa sivuston tunnettavuus kasvoi. Ensimmäiset neljä vuotta Lemmikkien kadottajat ja havainnontekijät lähettivät ilmoitukset sähköpostitse.
Eläinsuojelulain 15 pykälä löytöeläinten talteenotosta sijoitettiin uuden nettisivuston etusivulle. Internetissä ei ollut löytöeläintarhojen yhteystietoja. Saimme tiedot läänineläinlääkäreiltä. Tarhaluettelo on edelleen sivustolla ja se elää sitä mukaa, kun kuntien sopimustarhat vaihtuvat.
Toiveenamme oli, että kun katoamiset ja löytymiset olisivat yhdellä nettisivustolla, yhä useampi karkuri pääsisi takaisin omaan kotiinsa tuttujen ihmisten pariin.
Tärkeää on myös sen, että vaikka katoaminen tapahtuisi viikonloppuna, katoamisilmoitus tulisi saada näkyviin jo katoamispäivänä.
Vuonna 2017 julkaisimme karkurikirjan, jossa kerrottiin muun muassa Turren vuonna 2000 tapahtuneesta kohtalokkaasta karkureissusta. Turren surullinen kohtalo oli yksi niistä syistä, joilla perustelimme katoamisilmoitusten nopeaa julkaisemistarvetta. Koska uros katosi jo vuonna 2000, ei katoamisilmoitusta nähty koskaan sivuillamme. Sen sijaan Helsingissä kesällä 2003 kadonneen Bondy-collien ilmoitus oli sivuillamme. Bondya etsimisestä kerrottiin karkurikirjassa. Etsintäkertomukset on julkaistu myös sivuston blogissa.
Sivustoa perustaessamme emme tienneet, että Suomessa karkaa vuosittain tuhansia lemmikkieläimiä. Vaikka valistus puree ja lemmikinomistajat ovat nykyisin varovaisempia on karkaamismäärä silti korkea.
Rakkaan perheenjäsenen, kesykanin, kissan, koiran tai minkä tahansa lemmikin katoaminen voi heilauttaa omistajaperheen elämän raiteiltaan. Tilastoa johtaa kissa. Seuraavana on koira. Esimerkiksi vuoden 2017 alussa oli Karkurit.fi -sivustolle ilmoitettu tammi-helmikuun aikana peräti 150 koirakarkuria ja 500 kadonnutta kissaa. Kesylintuja, kilpikonnia, kesykaneja, frettejä ja muita pienlemmikkejä on Suomessa suhteellisen vähän. Karkailumäärätkin ovat huomattavasti pienempiä kuin kissojen ja koirien.
23.4.2017
Paula Järvinen, sihteeri
Suomen Löytöeläinapu ry.
KOKEMUKSELLA KARKURIT.FI -KIRJAN TOTEUTTAMISESTA
Kun vuonna 2013 aloin kirjoittaa tavallista romaania, joku Suomen Löytöeläinavun hallituksesta ihmetteli miksi en ole kirjoittanut vuosien karkurikokemuksistani. Keskeytin romaanin kirjoittamisen toistaiseksi ja aloin koota aineistoa tähän kirjaan. Erilaisia tapauksia oli talletettuna tikuille. Löysin haastatteluja ja muistiinpanoja. Osa oli etsinnöistä, joita olen Karkurit.fi -sivujen ylläpitämisen ohessa omilla koirillani tehnyt. Kerron kirjassa myös uusista tapauksista.
Kun tänään katselen lemmikinomistajien haastatteluja ja muuta kirjan aineistoa, toivon, että erilaisista karkuri, -huijaus ynnä muista juttuaiheista on oikeasti apua sinulle, joka etsit kadonnutta lemmikkiäsi sekä sinulle, joka yrität välttää huijatuksi joutumista. Et löydä kirjasta ohjetta ”Kuinka ehkäistä lemmikin karkaaminen”. Kun luet listaa lemmikin karkaamissyistä, ymmärrät, ettei aiheesta tarvita erillistä juttua.
Maija Ankkuri
Koirien karkaamissyitä
Kissojen karkaamissyitä
Bondyn katoaminen Helsingissä kesällä 2003