Laputus johti Monnin jäljille

Netti-ilmoittelua tukeva laputus on lähistöllä pysyttelevän kissakarkurin tavoittamisessa hyvä keino.  Nettiäkään ei silti kannata aliarvioida, sillä jotkut karkurit voivat joutua hyvinkin kauas karkupaikalta. Tässä Monnin "pyydystäminen" omistajan omin sanoin.

Monni livisti juhannuksen jälkeen parvekkeen oven raosta. Kissaa etsittiin alussa oman talon piha-alueelta ja lähitalojen pihoilta. Seuraavaksi jaettiin ilmoituksia postilaatikkoihin ja niitattiin lähialueen tolppiin, roskakatoksiin ja ilmoitustauluille.

Havaintojen perässä

Lähdimme aina havaintoilmoitusten perusteella paikan päälle. Monni onnistuttiin vain yhden kerran tavoittaa, mutta kiinniotto epäonnistui. Vaikka Monni on todella kiltti ja alistuva kissa, se sai kiinnioton yhteydessä paniikkikohtauksen ja aiheutti aika pahat vammat kiinniottajalle. Ja pääsi tietysti uudelleen irti.

Kun saimme uusia havaintoilmoituksia, veimme havaintopaikalle ruokaa ja vettä. Näin yritettiin pitää kissa samalla alueella. Vihjeitä saatuamme emme kuitenkaan ehtineet ajoissa paikalle; kissa oli aina ehtinyt jatkaa matkaa.

Loukku avuksi

Kun sitten tuli pitkästä aikaa näköhavainto, kissaa ei tavoitettu, mutta paikalle laitettiin loukku. Seuraavalla viikolla loukkua siirrettiin sitä mukaa, kun lähialueelta tuli ilmoituksia. Meitä neuvottiin tekemään hajujälkiä loukun suuntaan ja laittamaan loukkuun voimakkaamman hajuista ruokaa (tomaattisardiinia vedettiin sukkahousussa maata pitkin, AINA loukun suuntaan, ei koskaan poispäin).

Ei lauennutkaan

Lopulta saimme havaintoilmoituksen niin ajoissa, että Monni oli paikalla. Katsoimme turhautuneina etäältä, kun kissa meni loukkuun syömään, mutta loukku ei lauennutkaan! Omistajat pääsivät parin metrin päähän kissasta ja se kävi jopa nappaamassa ruokaa kädestä, mutta perääntyi aina, jos sitä yritettiin ottaa kiinni ja Monni parkui parin metrin päässä surkeana, mutta ei uskaltanut enää lähestyä. Lopulta kissaan yletyttiin, se saatiin napattua kiinni ja laitettua häkkiin. Monni pani kyllä taas raivoisasti vastaan ja jäljet olivat sen mukaiset.

Kotona Monni livahti sohvan alle. Koska se oli ollut niin raivoisa kiinnioton yhteydessä, oletimme  Monnin villiintyneen kahdessa kuukaudessa niin paljon, ettei se enää soveltuisi perheeseen. Jääkaapin oven avaaminen sai kissan liikkeelle piilostaan ja ensimmäisen ruoka-annoksen jälkeen Monni oli kuin se ei olisi poissa ollutkaan.

Varauduimme myös isoon tappeluun, kun kissa piti laittaa taas koppaan eläinlääkäriin vientiä varten, mutta eipä kotona pannut yhtään vastaan. Eläinlääkäri poisti noin 10 punkkia, madotti, ajeli takkuiset mahakarvat pois ja sirutti kissan. Ja mikä parasta, totesi kissan terveeksi, ei edes erityisen laihaksi. Monni oli kovin väsynyt, mutta silmin nähden onnellinen ja nauttii olostaan ja perheestään ja varsinkin hyvästä palvelusta ruokatarjoilun suhteen.

Tehokkaimmaksi ilmoituskeinoksi osoittatui perinteinen laputus. Ilmoituksia laitettiin paljon ja jaettiin myös postilaatikkoihin. Ilmoitukseen kannattaa laittaa pyyntö tallentaa puhelinnumero kännykkään ja että havaintoilmoitus tehtäisiin heti, koska seuraavana päivänä annettu havainto ei hyödytä. Kotiinpäin vievien hajujälkien vetäminen kannattaa myös tehdä nopeasti.

Monnistakin tuli ilmoituksia alkuun kodin lähellä olevalta alueelta. Ne olisivat voineet opastaa kotiin nopeammin. Kun kissan "reviiri" tarkentuu ilmoitusten perusteella, ei loukun kanssa ehkä kannata juosta kissan perässä ilmoitusten mukaan, vaan ohjata kissa hajujälkien perusteella loukulle. Monnikin saatiin kiinni lopuksi paikasta, josta suurin osa ilmoituksia oli tullut koko kahden kuukauden ajan, loukun siirtely ehkä hidasti asiaa. Tosin se ei toiminut, jos kissa olisi siihen mennytkin. Etsijäkoiraakin voi harkita nopeasti, kun kaikki hajujäljet ovat tuoreena. Kissan omia tavaroita kannattaa laittaa muovipussiin heti katoamisen yhteydessä varmuuden vuoksi. Mutta ennen kaikkea ei kannata antaa periksi!

Monnin omistaja

JK
Monnin karkureissu tapahtui kesällä 2014.