Näin otetaan irtokoira haltuun

Jyri pyöräili eräänä elokuisena aamuna Espoon Friisilässä kotiin esikoulusta, jonne hän oli juuri vienyt poikansa, kun vastaan käveli vilkkaasti liikennöidyn Kuitinmäentien suuntaisella kevytliikenneväylällä irtokoira.

Koiran takana kulki mies ja nainen.
- Ajattelin että koira oli heidän, kunnes pariskunta jatkoikin matkaansa ja koira jäi yksin, muistelee Jyri.
- Huolestuin. En ole koiraihminen, enkä tiennyt miten olisin voinut estää koiraa menemästä ajotielle.  Sitten huomasin, että koira lähti ylittämään nelikaistaista tietä. 

Jyri googlasi äkkiä puhelimellaan ”koira karannut”, sai esille Karkurit.fi -sivuston ja soitti irtokoirasta sivuston neuvontanumeroon.
- Koira oli jo menossa kohti Länsiväylää. Puhelimeen vastannut henkilö sanoi, ettei koiraa saa huudella ja selitti, että se ei pysähdy eikä tule luo huutamalla vaan menee päinvastoin kauemmaksi ja voi jopa pelästyä. Koska koira oli menossa moottoritielle, minun käskettiin soittaa 112. 

Kun hätänumerosta vastattiin, koira muutti mielensä. Se ei mennytkään Länsiväylälle vaan kääntyi ympäri. Jos se olisi ehtinyt moottoritielle, olisi hätänumerosta hälytetty poliisipartio pysäyttämään liikenne ja houkuttelemaan koira kiinni. Ellei se olisi antautunut, se olisi karkotettu pois moottoritieltä.

Tilanne oli hetken aikaa vähemmän uhkaava, kunnes koira keksi uuden pelonaiheen.
- Koira ylitti nelikaistaisen Kuitinmäentien ainakin kahdesti.  Vaikka tiellä on 60 kilometrin nopeusrajoitus, siinä ajetaan lujempaa. Onneksi ruuhka-aika oli ohi ja autoja meni sen verran harvakseltaan, että ne ehtivät jarruttaa.  

Sitten koira ryntäsi tielle sokkona pusikosta ja olisi jäänyt auton alle, mutta sillä hetkellä ei sattunut tulemaan yhtään autoa. Jyri alkoi olla epätoivoinen. Hän pysäytteli ohikulkijoita apua saadakseen.
- Muuan vanha pariskunta jäi seuraamaan tilannetta. Kun liikennevaloissa oli auto pysähtyneenä, pyysin naisajajaa tekemään U-käännöksen. Hän kääntyi ympäri, pysäytti auton, avasi takaluukun ja alkoi rapisuttaa muovipussia. Koska koira ei osoittanut mitään lähentymismerkkejä joutui autoilija lähtemään pois.  

Alkoi taas näyttää vaaralliselta. Koira poukkoili levottomana edestakaisin.   
- En voinut seurata sitä, sillä pyörän kanssa piti odotella vihreää liikennevaloa. Koira ei valoista piitannut.

Pekoninsiivut houkuttimeksi

Lopulta koira katosi kokonaan näköpiiristä. Vaikka ei ollut mitään varmuutta tulisiko se enää takaisin, Jyri kiiruhti läheisen MacDonaldsin autokaistalle kysymään, olisiko  karanneelle koiralle jotain makupalaa.  
- Luukulla ollut kaveri lykkäsi käteeni kaksi pekoninsiivua. En jäänyt miettimään, oliko koira niille allerginen. Heti, kun sain pekoninsiivut, koira tuli Friisilan suunnalta tyhjälle tontille, josta on purettu taimimyymälä. Lykkäsin pyörän pois, menin kyykkyyn ja näytin pekonipalasia.

Koira ei uskaltanut lähestyä Jyriä. Se katsoi vain vesi kielellä, kun pekoni tuoksui sen nenään. 
- Lähestyin sitä vähitellen varovasti matalana pekonipalat kädessä.  Se otti ensin toisen ja annoin vähän ajan päästä toisen. Sain kaulapannasta kiinni, mutta joustava panta irtosi. Siinä ei ollut edes puhelinnumeroa. Koira antoi laittaa pannan takaisin. Vähän pelkäsin, että se näykkäisee, koska poikaani näykkäsi koira, kun poika oli kolmevuotias.
-Kun sain koiralle pannan takaisin, mietin, menenkö uudelleen mäkkäriin. Ajattelin että koirahan sekoaa, kun siellä on kaikkia hajuja. Samalla muistin nähneeni vieressä eläinlääkäriaseman, jonne voisin viedä sen.

Ei mennyt vieläkään niin kuin Strömsössä

Jyri yritti liikuttaa karkuria. 
- Huomasin että lähellä oli pyöräliike. Ei koira suostunut lähtemään sinne vaan se veti liinat kiinni.  Jos olisin kiskonut, olisi hento punkkipanta pettänyt, Jyri kertoo.
- Yritin huitoa eläinlääkäriaseman suuntaan koska siellä näkyi olevan ihmisiä. 

-Toisella kädellä pidin koiraa. Ei kukaan tullut katsomaan mikä oli hätänä. Sitten hokasin, että aseman ovessa oli iso puhelinnumero.  Vaikea oli räplätä puhelin taskusta. Oli hirveä helpotus, kun sain ihmisen langanpäähän ja näin, että hän oli tulossa minua kohti luuri korvassa. 
- Yksi koiraihminenkin tuli ulos, varotin varmuuden vuoksi häntä tulemasta lähemmäksi ja kerroin, että koira on karkuri.
- Kun selitin eläinlääkäriaseman ihmiselle mistä oli kyse, hän kävi hakemassa koiralle punaisen hihnan, jossa oli kaulalenkki. Oloni tuntui heti huolettomammalta, kun sain koiran hihnaan ja sirunlukijan.

Karkurin omistaja löytyi mikrosirutiedostosta. Koira pääsi eläinlääkäriasemalle odottelemaan omistajaansa.

-Jätin eläinlääkäriasemalle nimeni ja puhelinnumeroni. Sieltä tuli joitakin tunteja myöhemmin viesti, että koira oli haettu. Viestin lähettäjä kertoi omistajan sanoneen, että pitää taas korottaa aitaa.

Teksti: Maija Ankkuri
Kuva: Jyri, Espoo