Riitta Väisäsen tallikoirat Iita ja Siiri
Kun meidän sakemanninarttu Ronja (1/2 sakemannia, 1/2 doggia), synnytti vuoden 1997 marraskuun 16. päivä kotioloissa 16 pentua, ehdotti Lemmikki-lehden päätoimittaja Hannele Wilberg, että kirjoittaisin pennuista Lemmikkiin jutun. Hannele uskoi, että jutun avulla pennuille löytyisi hyvät kodit. Lemmikki oli suosittu lehti lasten ja nuorison keskuudessa. Ja miksei aikuistenkin. Lemmikki oli kolahtanut myös vuoden 1977 miss Suomen Riitta Väisäsen postilaatikkoon.
Luettuaan pentujutun, Riitta Väisänen soitti minulle ja kertoi olevansa kiinnostunut pennuista. Parin päivän päästä hän tuli niitä katsomaan. Lähtiessään kotia kohti, Riitta jäi miettimään leonbergien ja Ronjan pentujen välillä. Hänen sisarensa oli Suomen ensimmäinen leonbergkasvattaja. Riitalla oli parhaillaankin yksi sisaren kasvatti, jonka kaveri oli äskettäin lähtenyt koirien taivaaseen.
Ronjan pentujen luovutusiästä oli kulunut viikon verran, kun sain Riitalta puhelun. Hän kertoi haluavansa ostaa kaksi isointa narttupentua ja pyysi viemään pennut Orimattilaan. Sovimme toimitusajan ja tein työtä käskettyä. Riitalla oli ollut ajatuksena sijoittaa pennut ensi alkuun kuntoilusaliin. Varsinaisissa asuintiloissa asusteli leonbeg-vanhus. Riitta ei sijoittanutkaan pentuja kuntosaliin. vaan kaksikolle löytyi tallista tyhjä hevoskarsina läheltä ovea. Riitta antoi pentujen nimiksi Iita ja Siiri.
Maija Ankkuri
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Seuraava teksti ulkaistiin Lemmikissä vuoden 1999 alkupuolella.
Riitta Väisänen asustaa Vilhelmiina-tyttärensä kanssa isoa alkoista omakotitaloa, jossa on valkoisella aidalla ympäröity pihamaa. Pihan perällä on pitkänomainen tallirakennus, valkoinen sekin. Tallissa asuu neljätoista hevosta, kaksi tallikissaa ja kaksi koiraa.
Tallikoirat Iita ja Siiri olivat ujoja yhdeksänviikkoisia pikkupentuja, kun Riitta Vaisänen ne toista vuotta sitten hankki. Riitan Viltsu-tytär piti uusista pennuista kovasti heti ne nähtyään ja pennut pitivät Viltsusta.
Harmaaraidalliset tallikissat Matti ja Maija olivat asuneen Riitan tallissa jo viisi vuotta. Niillä oli vaikeuksia hyväksyä koiranpentuja. Kun pennut menivät lähelle, kissat köyristivät selkänsä, sähisivät vihaisesti ja lähtivät juoksemaan tallin käytävää pitkin karkuun. Koirat kipaisivat perään. Kissat kipusivat kattoparruille. Matti-kissa päästi sydäntä särkevän rääkäisyn sillä se satutti jalkansa seinässä törröttäneeseen naulaan, jossa roikkui hevostarvikkeita. Pennut eivät päässeet kattoparruille joille kissat jäivät pakoilemaan.
Riitan vanhaa leonberginkoiraa Siiri ja Iita hellyyttelivät ja nuoleskelivat ensinäkemällä niin innokkaasti, että se oli hermostua. ”Ovatpa mokomat liian tuttavallisia”, taisi tuumia tuo arvokas koiramuori, jonka reviirille pennut olivat ilmestyneet.
Villikot
Aamuisin kello seitsemän pennut kömpivät ylös ja käväisevät tallityön kanssa pihan perällä. Sisälle tultua pennut syövät aamupalaa. Sitten kun hevosia ruokitaan, ne touhuavat tallin käytävällä.
Siiri ja Iita puikkelehtivat toisinaan jopa hevosten jalkojen välissä. Villimpi Iita livahti kerran yhtä äkkiä hevosten ulkotarhaan, mutta huomattuaan siellä hevosen, se tuli vilauksessa pois.
Kissat leppyivät pennuille sen jälkeen, kun ne saivat uudet nukkumakorit. Toki kissat kiinnostavat pentuja, mutta jonkinlainen laiha sopu on kissojen ja koirien välille ajan mittaan syntynyt. Olivathan pennut tottuneen jo kasvatuskodissaan kissoihin.
Tallin yhteydessä on satulahuono. Ihme ja kumma, Iita ja Siiri eivät alussa tehneet siellä pahojaan vaikka ovea pidettiin auki. Kerran ne olivat pureskelleet Riitan kallista kilpakärrystä penkkiosan.
Karkureissuilla
Alkuaikoina pennut saivat olla pihalla keskenään vapaana, mutta ne alkoivat innostua liikaa ulkomaailmasta ja karkailivat heti kun silmä vältti. Oma kahdeksan hehtaaria ei enää riittänyt niille. Olivat joskus tunninkin omilla reissuillaan. Jos niiden huomattiin olevan lähdössä ja niitä huudettiin, ne tottelivat takaisin kiltisti. Nykyisin niitä pidetään silmällä ja lämpimällä ilmalla ne ovat aitauksessa, josta ei pääse karkuun.
Riitalla on niin paljon tekemistä, että aika tahtoo monesti loppua kesekn. Ellei hän ole tv-nauhoituksissa, keikoilla, tee kotiaskareita, kirjoita, suunnittele, leiki Viltsun kanssa, kestitse vieraita, reissaa Viltsun isän luona, hän on menossa asioille tai tulossa kotiin. Riittä puuhailee paljon eläintenkin kanssa, ajaa hevosia ja taluttelee Siiriä ja Iitaa. Sitä hän pahoittelee, ettei ole kiireiltään ehtinyt pentuja paljon kouluttaa.
– Ne ovat sisäsiistejä, osaavat remmissä kulkemisen, hän toteaa, - mutta niille pitäisi kai hankkia kouluttaja.
Aika kuluu
Iitan ja Siirin ensimmäinen vuosi on kulunut nopeasti. Pikkupennut ovat kasvaneet isoiksi koiratytöiksi. Tosin ei niistä ihan niin isoja tullut kuin Riitta luuli. Pentujen emänisä on tanskandoggi ja muu suku saksanpaimenkoira, mutta niistä kasvoi kuitenkin vain saksanpaimenkoirien korkuisia. Varreltaan ne ovat edelleen pennun oloisia, mutta varttuvat vielä lisää. Korkeutta ne tuskin kasvavat.
Terveitäkin tytöt ovat olleet mitä nyt Siirillä oli viime kesänä vähän hotspot-ihottumaa. Terveydestä puhuttaessa Riitta-emäntä koputtaa puuta. Taitaa olla hieman taikauskonen.
Kun tulee kesä, kirmaisevat Iita ja Siiri pitkin pihanurmikoira ja antavat kukkasille kyytiä. Maalla on kiva asua.
- Maija Ankkuri (Kirjoitin jutun nimimerkillä Taina Siren)
------------------------------------------------------------------------------------------
*) Kuvan pennut eivät ole 16 pennun ennätyslaumasta vaan Ronjaparan seuraavasta pentueesta. Koska en ollut mikään koirakauppias, en myynyt kaikkia pentuja. Muutimme koko konkkaronkka vanhempieni käsäasunnon naapuriin maalle. Muuan koiraihminen sattui käymään meillä juuri, kun olimme muuttamassa koirien kanssa. Hän tarjouti ottamaan Ronjan tilapäisesti luokseen. Hain Ronja kotiin muutaman päivän kuluttua uuteen kotiimme. Kun Ronjan nisät alkoivat turvota (pennut oli vierotettu) luulin että sillä oli valeraskaus. Lopulta se alkoi lihoa. En vieläkään tajunnut, että se odotti pentuja. Vasta kun se alkoi synnyttää, oli totuuden hetki. Kyseinen tuttava oli astuttanut Ronjan tarkoituksella, vaikka sillä oli juuri ollut pentue. Ronja sai kahdeksan pentua. Päätin myydä kaikki, koska minua harmitti tuttavani temppu. Hän oli joka päivä soitellut ja kysellyt "mitä sinne kuuluu". Odotti ilmeisesti että huomaisin Ronja olevan tiineenä. Pennut saivat kodit, ainoastaan Roope jäi meille, koska sitä ei tultu hakemaan. Roope oli muutamaa kuukautta vanhemmille sisaruksilleen ihan koirakaveri.
Kun Ronja alkoi saada lihaa ympärilleen, se leikattiin, ettei enää tulisi uusia yllätyksiä.
MA
